9. heinäkuuta 2015

Persialaispeitto edistyy!

Persian Dreams -peiton tikuttelu on taas maistunut. Valmistuneita paloja on itse asiassa jo useampi, mutta joku saamaton ei ole niitä saanut pingotettua ja dokumentoitua. Tässä kuitenkin ensi hätään kaksi palaa.

persian2
persian5

Värimaailman puolesta näistä paloista ei mitään lemppareita tullut, mutta ne menevät kuitenkin hyvin muiden nätimpien palojen seassa. En suunnitellut palojen värejä ennen neulomista kovin tarkasti ennen neulomista, ja sen kyllä huomaa. Tässä projektissa taas näkee miten pingottaminen tekee ihmeitä varsinkin kirjoneuleelle. Puikoilta pudonneina palat ovat mielestäni melkoisia rumiluksia eivätkä väritkään tunnu sopivan yhteen. Pingottamisen jälkeen kuviot nousevat kauniisti esiin ja väritkin tuntuvat mätsäävän keskenään paljon paremmin.

persian1

Pingottamisesta puheen ollen, aloin miettiä, pitäisikö minun pingottaa kaikki jo kertaalleen pingotetut palaset uudelleen. Pingottamisesta huolimatta jokaisen palan keskellä on pieni kupru, joka ärsyttää minua luvattoman paljon. Ravelry-projekteja selaamalla ainakin näkyy, että muut Persian Dreamsin neulojat ovat saaneet palasistaan täysin littanoita. Sormet ristissä toivon että toinen pingotuskerta auttaisi kurttupalasiin.

persian3

Vilautanpa samalla miltä pingotetun palan tausta näyttää. Lankajuoksuista olen tehnyt mahdollisimman lyhyitä, yli kolmen silmukan hypyissä olen kiertänyt langat yhteen.Yhdenkään palan lankoja en ole vielä päätellyt. Parin langanpätkän päättelyä kokeilin virkkuukoukulla, mutta palat ovat niin ohuita, että jäljestä tuli rumaa. Tiedossa on siis mukava urakka neulan ja miljoonan langanpätkän parissa, jei!

Valmiita paloja on nyt 7 vaaditusta 24:sta ja pingottamattomia valmiita palasiakin on 2 kappaletta. Pikkuhiljaa!

8 kommenttia:

  1. Upeaa! kuinka sulla riittää kärsivällisyys? mulla ei riittäisi :D vaikka olenkin innokas käsityöihminen ja teen paljon käsitöitä :) sä innoitat mua aina :) esim. aloitin juuri jämälankapeiton teon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan olisi varmaan kärsivällisyys vielä pari kolme vuotta sitten riittänyt, käsityöt kummasti kasvattaa pinnaa. Kiva kuulla, tsemppiä peittoprojektiin! :)

      Poista
  2. voitko tehä taas cernit/ askartelumassa juttuja ? sain niistä hyviä vinkkejä:) ja aloitin niiden myötä askartelumassailun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kyllä jossain vaiheessa taas tehdä, kiva kun kysyit! Nyt lankahommat ovat vieneet enemmän mukanaan mutta massa-askartelukin on kyllä mukavaa puuhaa. Laitan ehdottomasti blogiinkin materiaalia kun niitten kanssa tulee taas väkerrettyä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, tää on ehdottomasti hienoin käsityöprojekti mitä oon ikinä tehny!

      Poista
  4. No hohoi :D koko päivän olen aamusta alkaen tehnyt jämälankapeittoa ja mukavasti se on edistynyt nyt päätin pitää pienen tauon.....vielä kerran kiitos kun innoitit peiton tekoa...... odotan jo innolla lopputulosta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...