4. kesäkuuta 2015

Jämälankapeitto

Tässä se nyt on! Reilut viisi kuukautta se vei ja nielaisi hieman yli 1800 grammaa lankaa. Mutta onhan se kyllä upea!

peittovalmis7

Neuloin joululahjaksi vinon pinon pöllölapasia, ja urakasta jäi melkoinen määrä ylimääräistä lankaa. Kun ynnäsin mukaan muutkin omistamani samanvahvuiset langat, päätin virkata kuusikulmaisista peiton netissä näkemästäni kuvasta inspiroituneena. Aluksi illat kuluivat palasia nykertäessä, mutta vuodenvaihteessa peitto jäi varmaan pariksi kuukaudeksi unholaan. Opinnäytetyöstressin keskellä kaivoin tekeleen taas esiin ja se tulikin rykäistyä melko hyvällä tahdilla valmiiksi.

peittovalmis5

Ajatus oli, että jokaisesta palasesta tulisi erilainen. Samojen värien yhdistely alkoi jossain vaiheessa tökkiä, joten ostin kerän vaaleanviolettia seiskaveikkaa ja homma alkoi taas luistaa. Valmiissa peitossa on 196 palaa ja kyllä, jokainen niistä on erilainen, jei! Vaaleanvioletin lisäksi jouduin ostamaan jonkin verran valkoista lankaa, mutta muuten peitto on jämälangoista koottu. Eri eristä ostetut ja erimerkkiset valkoiset erottuvat peitosta, mutta se on muutenkin niin värikäs kokonaisuus, etteivät toisistaan poikkeavat sävyt häiritse ainakaan minua.

peittovalmis6

Jämälankapeitto
Malli: Ohje virkattuun kuusikulmaiseen Attic24.
Ravelryssä: Hexagon Blanket
Lanka: Novitan 7 Veljestä, Gjestalin Janne, Vikingin Ville, Trysil Garnin Superwash Ullgarn, Gjestalin Superwash Sport sekä tuntemattomia jämälankoja.
Langan menekki:1 kilo 805 grammaa.
Koukku: Knit Pron Soft Grip koukku 4,0 mm.
Fiilis: Tuli tästä ihana, mutta toista en kyllä enää ala tekemään.

peittovalmis3

Palaset ompelin käsin yhteen, sillä koin sen itselleni nopeammaksi ja mieluisammaksi yhdistelytekniikaksi kuin virkkaaminen. Helpointa olisi ollut virkata palat yhteen sitä mukaa kuin ne valmistuivat, mutta silloin palojen pingottaminen ei olisi onnistunut. Jotkut palat ovat hieman erikokoisia keskenään, joten valmiissa peitossa on pieniä kohoumia. Saa nähdä tasoittuvatko ne käytössä. Tykkään kyllä peitosta kupruineen kaikkineen. Virkkasin vielä koko peiton ympäri kerroksen pylväitä ja piilosilmukoita, näin reunasta tuli siistimpi.

peittovalmis4

Peittoon mahtuu hyvin kääriytymään ja sohvalla sen alle mahtuu hyvin kaksi ihmistä köllöttelemään. Peitto on melko raskas ja lämmin, mutta kylmillä ilmoilla se on vain hyvä asia.

peittovalmis2

Iso projekti on nyt poissa työjärjestyksestä, ja lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen. Kauniista kuvista kiitos pikkuveljelleni, muisk!

3. kesäkuuta 2015

Jotain keskeneräistä, jotain valmista

Viime aikoina olen sekä neulonut, virkannut että ommellut. Valmistakin on tullut!

kassi

Samalla kun ompelin edellisessä postauksessa esitellyt valmistujaiskassit, ompelin myös omaan käyttöön ison kauppakassin. Tällekin on ollut tarvetta jo vaikka kuin pitkään, mutta yleensä kaikki tällaiset tarpeelliset ja simppelit työt jäävät roikkumaan. Kaavat kassiin otin hyväksi todetusta valmiskassista, jonka kahvat ovat jo lähes rispaantuneet irti.

peittovalmis

Valmistuneisiin käsitöihin lukeutuu myös tämä jämälankapeitto. Melkoinen urakka siinä olikin! Peitosta tulee ihan pian vielä oma postauksensa, äsken käytiin napsimassa aika hienoja kuvia...

peittokesken2

Ja koska virkkuutyö valmistui vihdoin, on toisenkin peiton tekeminen alkanut taas maistua. Upea Persian Dreams -peitto edistyy siis jälleen ja uusia palasia odottaa jo pingottamista! Niistäkin lisää myöhemmin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...