Perjantai-illan karkkipussi loppui liian nopeasti, joten makeannälässä syntyi sitten tämä kortti.
Kuviopaperi on Vallilan Karkkipäivä-kuosin esitteestä, musta paperi on jämäpaperia. "Makeat onnentoivotukset!" -teksti on kirjoitettu käsin. Kortti sai inspiraationsa tämän viikon P*skarteluhaasteesta, jossa askartelusta täytyi löytyä ruokaa tai juomaa. Tässäpä sitä on melko makeassa muodossa ;)
25. huhtikuuta 2014
14. huhtikuuta 2014
Kevätlintu
Tsirp tsirp! Tällainen kevätlintunen tipahti viikonloppuna puikoilta.
Kyseessä on toinen Unilintu-huivini, tällä kertaa yksivärisenä. Olin ostanut kyseistä pistaasinvihreää lankaa varastoon, koska se on hyvän ystäväni lempiväri. Langoista piti alun perin tulla pipo lahjaksi hänelle, mutta koska parhaat pipokelit ovat jo ohi, halusin kokeilla miltä pitsihuivi näyttäisi vähän paksummasta langasta neulottuna.
Ja kivahan siitä tuli! Selkeä kuvio erottuu hyvin myös paksummasta alpakkalangasta. Neuloin huivin tällä kertaa ohjetta noudattaen, mutta en ole täysin tyytyväinen huivin keskiosaan, silmukat eivät vain näytä kovin näteiltä. Lahjalla oli kuitenkin jo kiire enkä ehtinyt (enkä olisi välttämättä viitsinytkään) tehdä uusiksi, joten sai kelvata. Onneksi Elli tykkäsi huivista kovasti, eikä riisunut sitä koko iltana. Huivi oli kuulemma kovin pehmeä ja lämpöinen :)

Unilintu
Lanka: Hjertegarn Alpaca Silk
Langan menekki: lähes kaksi kerää eli melkein 100 g
Puikot: Knit Pro:n 5 mm koivupyöröpuikko
Fiilis: Kiva huivi, mutta keskiosasta ei tullut niin nätti kuin mahdollista
Muuta: lahjaksi Ellille
9. huhtikuuta 2014
Tunnustusta käsityöntekijöille
Ihana Heini antoi minulle käsityötunnustuksen Handmade by Heini -blogissaan, kiitos! Tämä tunnustuksen saa antaa se eteenpäin kolmelle seuraamalleen käsityöblogille perusteluiden kanssa. Itse tykkään lukea ja kirjoittaa tällaisia postauksia, sillä niiden kautta olen löytänyt paljon ihania blogeja luettavakseni.
(Jos et muuten ole vielä lukenut Handmade by Heini -blogia, suosittelen lämpimästi. Blogi on pullollaan värikkäitä sisustuskuvia sekä kuvia Heinin upeista laukuista ja muista ompeluksista. Blogiin pääset klikkaamalla tästä.)
Minä annan tunnustuksen seuraaville blogeille:
Repsu Puuhaa
Repsu tekee käsitöitä rennolla otteella ja pilke silmäkulmassa. Puikoilta tipahtelee vuorotellen upeita pitsihuiveja, hauskoja kirjoneulelapasia ja värikkäitä sukkia. Blogista löytyy myös ommeltuja vaatteita sekä hauskoja näperryksiä. Ja tietenkään ei sovi unohtaa mielikuvituksellisia leipomuksia. Kattokaa nyt vaikka tätä kakkua, älyttömän hieno! :D
Sweet Things
Annikan blogi on ensimmäisiä lukemiani blogeja, ja se on pitää otteessaan vielä tänäkin päivänä. Blogi on raikas ja monipuolinen, ja sen sisältö on sopiva sekoitus käsitöitä, leivontaa, vaatteita ja kosmetiikkaa sekä arkisia asioita. Välillä herätellään keskustelua myös painavammasta asiasta, kuten käsityöläisyyden arvostuksesta tässä postauksessa.
IINU
Jos kaipaat väriterapiaa, suuntaa tänne. Päivi Mariannen blogi on nimittäin oikea pastelliunelma! Esiteltiinpä blogissa sitten tilkkutöitä, virkattuja peittoja tai villasukkia, jälki on aina upean tasaista ja siistiä. Itse pidän erityisesti tästä virkatusta peitosta. IINU-blogista löytyy myös selkeitä ompelu-, virkkaus- ja neuleohjeita.

6. huhtikuuta 2014
Inkkaritoppi
Mää oon aika herkkä innostumaan asioista. Viime aikoina oon ollut kauhean innostunut ompelemisesta. Parin viikon aikana oon kahlannut läpi kymmeniä ompelublogeja. Ja nyt minäkin sain jotain ommeltua!
Pikkuveljeäni lainaten, se on inkkaritoppi! Kangas on Eurokankaan palalaarista löytynyttä trikoota. Kaavat tein vanhasta topista. Kankaan kuosi on minusta tosi kiva, ja lisäksi se antaa pienet (ja vähän suuremmatkin...) virheet anteeksi, sillä musta lanka ei erotu kankaasta kovinkaan hyvin.
Viimeksi olen ommellut vaatteita kuutisen vuotta sitten, joten olen melkoisen ylpeä tästä topintekeleestä vaikkei se mitenkään täydellisesti onnistunutkaan. Ainoa asia joka jäi vähän harmittamaan ovat edestä liian keskelle sijoittuvat olkaimet, sillä olkainten sivuun jäävät rintaliivien olkaimet näkyviin. Onneksi se nyt ei kuitenkaan ole mikään järkyttävä moka.
Erityisen ylpeä oon pääntien resorista, johon kohdistin tuollaisen korallinvärisen sahalaitakuvion. Ei siitäkään täydellinen tullut, mutta ainakin se näyttää hauskalta. Lisäksi oon iloinen siitä, että sain kankaan kuvion kohdistettua ja jatkumaan topin etupuolelta vaatteen taakse. Tämä toppi pääsee varmasti käyttöön! :)
Mitähän sitä seuraavaksi ompelisi?

Kaava: vanhasta topista piirretty
Kangas: Kuviotrikoo Eurokankaan palalaarista
Fiilis: Tästä tuli tosi kiva! :)
Muuta: ompeluhimotukset eivät vielä hilliintyneet...
Mitähän sitä seuraavaksi ompelisi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)