Virkattuja peittopalasia alkaa olla jo satakunta, mutta suurin osa on kuitenkin vielä pingottamatta. Tekisi mieli vaan virkata eikä alkaa säätää nuppineulojen kanssa. Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja pingotin niin monta palasta kuin nuppineuloja riitti. Ylemmän styroksin toisellekin puolelle on pingotettu palasia.
Ei se pingottaminen loppuseltaan niin tympeää ole, paloista tulee kovin nättejä pingottamisen jälkeen! Seuraavaksi pitää varmaan hankkia lisää nuppineuloja.
Mielenkiinnolla odotan kauanko sitten pitää etsiä motivaatiota palojen yhdistämistä varten...
Muistatteko vielä tämän korviskortin? Innostuin askartelemaan ystävänpäiväksi muutaman kortin samalla idealla. Oikeastaan nämä kortit valmistuivat jo hyvissä ajoin tammikuussa, mutta halusin säilyttää ne saajilleen yllätyksenä.
Mallin naisen päähän löysin taas kerran Pinterestistä. Kuvat värittelin Promarkereilla, oli kyllä tosi rentouttavaa puuhaa! Värejä oli kiva miettiä lahjansaajan mieltymysten mukaan. Korvikset ovat isosta Gina Tricotista ostetusta korvakorusetistä. Toisen korviksen kiinnitin korvan kohdalle ja toisen paitaan napiksi.
Korttien kavereiksi annoin vielä Ystävälle-tekstillä varustetut Kismetit. Olivat ilmeisesti tykättyjä lahjoja :)
Pieni Ihana -blogin Jutta nakkasi minulle kivan haasteen, jonka tarkoituksena on ilahduttaa kanssabloggaajia. Kiitos Jutalle haasteesta! Haasteen on alunperin lähtöisin Tipulassa-blogista.
Haasteen säännöt:
- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat
mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat,
ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!
- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen
blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa
bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla
hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa
voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa
bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa
uusia kirjoittajia.
Minä haastan seuraavat bloggaajat:
Repsun Repsu Puuhaa -blogista
Heinin Handmade by Heini -blogista
Annikan Sweet things -blogista
Ps. Lankatarinalla on jo 101 lukijaa, vau! KIITOS teille kaikille jotka luette blogiani, olit sitten anonyymi tai kirjautunut lukija ♥ ♥ ♥
Minua pyydettiin kääntämään edellisen postauksen virkatun kuusikulmaisen ohje suomeksi, joten tässäpä tulee! Olen tehnyt pieniä muutoksia alkuperäiseen Attic24-blogin ohjeeseen, näillä ohjeilla ainakin itse saan parhaan tuloksen.
Lankoina minulla on 7 Veljestä -langan vahvuisia villalankoja, koukun koko on 4 milliä.
Teen kerrosten vaihtumiskohdassa viimeisen piilosilmukan uudella värillä, näin värien vaihtumiskohta jää piiloon.
♥ Virkkaa 4 kjs.
♥ Yhdistä renkaaksi.
♥ Virkkaa renkaaseen 3 ketjusilmukkaa + 11 kaksoispylvästä.
♥ Tee 1 ketjusilmukka ja työnnä koukku kolmen ketjusilmukan pylvääseen.
♥ Vaihda väriä, sulje ympyrä piilosilmukalla.
♥ Virkkaa 3 ketjusilmukkaa ja tee kaksoispylväs edellisen kerroksen 1. ja 2. pylvään väliin. Tee yksi ketjusilmukka, virkkaa kaksi kaksoispylvästä seuraavaan pylväsväliin. Jatka kerros loppuun.
♥ Virkkaa yksi ketjusilmukka ja työnnä koukku kerroksen ensimmäiseen kaksoispylvääseen.
♥ Vaihda väriä, sulje kerros piilosilmukalla.
♥ Virkkaa 3 ketjusilmukkaa ja 2 kaksoispylvästä edellisen kerroksen 1. ja 2. pylväsryhmän väliin. Tee 1 ketjusilmukka, virkkaa 3 kaksoispylvästä seuraavaan pylväsaukkoon. Jatka kerros loppuun samalla tavalla.
♥ Virkkaa yksi ketjusilmukka ja työnnä koukku kerroksen ensimmäiseen kaksoispylvääseen.
♥ Vaihda väriä, sulje kerros piilosilmukalla.
♥ Virkkaa 3 ketjusilmukkaa, tee piilosilmukka seuraavaan pylväsväliin. Virkkaa 4 ketjusilmukkaa, tee piilosilmukka seuraavaan pylväsväliin. Jatka kerros loppuun 4 ketjusilmukan kaarilla. Silmukat kannattaa virkata mielellään hieman löysästi, jos sinulla on tiukka käsiala.
♥ Päätä kerros tekemällä piilosilmukka ensimmäiseen ketjusilmukkakaareen.
♥ Virkkaa 3 ketjusilmukkaa, tee kaksi kaksoispylvästä ensimmäiseen ketjusilmukkakaareen.
♥ Virkkaa 1 ketjusilmukka, tee 3 kaksoispylvästä seuraavaan ketjusilmukkakaareen. Virkkaa 2 ketjusilmukkaa, virkkaa 3 kaksoispylvästä samaan aukkoon johon virkkasit edelliset kaksoispylväät. Näin muodostuu kulma.
♥ Jatka kerros loppuun vuorottelemalla kolmen ja kuuden kaksoispylväsryppään osioita. Päätä kerros piilosilmukalla. Päättele langat.
♥ Halutessasi pingota pala: kastele työ kevyesti ja kiinnitä kulmistaan esim. styroksiin nuppineuloilla. Anna kuivua. Pingottamalla saat työstä paljon siistimmän. Esimerkiksi yllä olevan kuvan ylempi pala on pingotettu, alempaa ei.
Jos jokin kohta jäi epäselväksi, jätä ihmeessä kommenttia!
Joululahjoiksi tuli neulottua yhteensä kahdeksan paria pöllölapasia. Jokaiseen pariin tarvittiin kahta väriä, ja suurimman osan langoista jouduin hankkimaan uutena. Jokaisesta kerästä jäi ylimääräistä lankaa, joista halusin hankkiutua eroon. Lisäksi varastosta löytyi monta vajaata kerää Novitan seiskaveikkaa, jotka ovat samanvahvuisia pöllölankojen kanssa.
Instagramia selatessani törmäsin aivan ihanan värikkääseen kuvaan peitosta, joka oli koottu kuusikulmaisista paloista, joiden keskellä oli ympyrä. Tiesin heti, että tuollaisen minä haluan jämälangoistani virkata. Ohje kuusikulmaan löytyi Attic24-blogista. Sittenpä vaan tuumasta toimeen!
Yhteen palaseen tulee kolme ympyräkerrosta, jotka kehystetään kuusikulmion muotoon virkattavalla valkoisella reunuksella. Tahdon virkata jokaisesta palasesta erivärisen, toivottavasti minulla on tarpeeksi värejä suunnitelman toteuttamiseen.
Tällä hetkellä innostus on kova ja palasia syntyy monta kappaletta päivässä. Nyt palasia on virkattuna kolmisenkymmentä. Torkkupeittoon tarvitsee vielä aika monta lisää... Onneksi lankoja riittää!
Tästä peitosta tulee kyllä niin kiva väripilkku! Kevättä odotellessa innostaa enemmän työstää iloisia värejä, eikä yhtään haittaa että työ etenee nopeasti. Saa nähdä missä vaiheessa virkkausinnostus loppuu, vähän meinaan houkuttelisi myös tarttua taas Persian Dreams -peiton pariin...