29. elokuuta 2013

Korviskolmikko

Tykkään roikkuvista korvakoruista, mutta kaikki omistamani korvikset ovat turhan massiivisia jokapäiväiseen käyttöön. Tähän tarpeeseen askartelin kolmet pienet, mutta tarpeeksi näyttävät korvikset.


Siipiamuleteista syntyivät simppelit roikkuvat korvikset.


Kasettikorvikset on tehty siipikorvisten kanssa samaan henkeen, mutta koukkujen hopeanvärisen helmen tilalle laitoin oranssin muovihelmen väriä tuomaan.


Oransseista pääkallokorviksista tuli mun lempparit, näihin helmiin tykästyin jo kaupassa kovasti. 
Jokainen korvispari on päässyt ulkoilemaan jo ainakin kerran, ja lisää käyttökertoja on varmasti luvassa!

18. elokuuta 2013

Lempineuletakki

Se on valmis! Nimittäin projekti, joka söi suurimman osan ajasta, jonka kesällä käytin käsitöihin. Kyseinen työ on raidallinen neuletakki, joka on toistaiseksi suuritöisin käsityöni.


Ja kylläpä siitä tuli ihana! Ei mikään virheetön tietenkään, kyseessä kun on ensimmäinen neuletakkini koskaan. Olen lopputulokseen kuitenkin hyvin tyytyväinen. Langat hankin Ylivieskan Kärkkäiseltä. Sininen lanka on hankittu jo aiemmin toista projektia varten, josta ei tullutkaan mitään, joten langat saivat tästä työstä uuden käyttökohteen. Värejä tuli ostohetkellä pyöriteltyä pitkään ja hartaasti, mutta lopputuloksesta tuli mielestäni ihan omannäköinen.


Vielä on hieman liian lämmintä tälle takille, syysmyrskyjä odotellessa (ihan oikeastikin odottelen niitä, syksy on ehdoton lempivuodenaikani).

  
Lempineuletakki
Malli: Inspiraatio ja mitat Dropsin Bergen-ohjeesta
Lanka: Drops Alpaca
Langan menekki: n. 370 grammaa eli vajaa kahdeksan kerää
Puikot: Knit Pro koivupyöröt 2,5 mm ja 3 mm
Fiilis: ♥ !!


Resoreihin käytin 2,5 millisiä puikkoja, sileisiin osiin kolmemillisiä. Neuloin takin yhtenä kappaleena alhaalta ylöspäin, jolloin ainoat ommeltavat saumat jäivät kainaloihin. Takin hihoista tuli aika naftit, mutta jospa ne venyisivät vähän käytössä. Mieluummin tiukat hihat kuin lerppuversiot! Aikaa neuletakkiin kului useampi kuukausi, tosin yhtä aikaa takin kanssa tein pienempiä välipalaprojekteja.


Ja vielä näin loppuun pitää todeta, että Dropsin Alpacassa on kyllä suloisin vyyhti jonka olen nähnyt :D

9. elokuuta 2013

Hinagiku hat

Hei pitkästä aikaa! Blogimaailmasta on tullut otettua pieni tauko, mikä on sinänsä aika omituista, koska olen neulonut tänä kesänä enemmän kuin koskaan. Rehellisesti sanottuna joka päivä. Olen kuitenkin muistanut ottaa myös rennosti, joten töitä ei ole valmistunut kovinkaan nopealla tahdilla. Mutta nytpä olen saanut jotain valmiiksi asti!


Kaipasin syksyä ja talvea ajatellen simppeliä ja löysää pipoa, joka mätsäisi varmasti vielä hankkimatta olevan talvitakin kanssa. Päädyin neulomaan Hinagiku Hat -pipon, jonka malliin ja kuvioon tykästyin todella!


Hinagiku Hat
Malli: Hinagiku Hat by 87knit
Lanka: Hjertegarn Palino
Puikot: 3 mm ja 5 mm
Langan menekki: vajaa kaksi kerää
Fiilis: Olisi saanut ehkä olla vähän pitempi, mutta tykkään näinkin!


Langaksi valitsin Hjertegarnin Palinon, joka on paksuhkoa sataprosenttista merinovillaa.
Seurasin ohjetta vain sivusilmällä, esimerkiksi päättelyn sovelsin itse, koska en jaksanut avata tietokonetta vain tarkistaakseni miten se ohjeen mukaan tehtiin :D Pipon resori tuli ehkä neulottua liian pienillä puikoilla, mutta huomasin etten omista 3,5- tai 4-millisiä puikkoja (!!), joten näillä mentiin.

Seuraavassa postauksessa tuskin menee taas kuukautta, sen verran asiaa mulla on ehtinyt kertymään :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...