16. lokakuuta 2012

Bling bling

Eilen ja tänään ompelin käsityömessuilta ostetusta heijastinnauhasta valmiita heijastimia. Suurin osa nauhasta kului timantin muotoisiin heijastinpinsseihin, joiden muotoon sain idean Eilen tein -blogin timanttikuvioisesta kassista.


Mies toivoi heijastinta opiskelijahaalareitaan varten, mutta timantit eivät kelvanneet. Niinpä ompelin hänelle pulloheijastimen :D Kaikissa heijastimissa pulloheijastinta lukuunottamatta on takapuolella tukeva hakanneulakiinnitys. Musta taustakangas on Tiimarista hankittua paksua huopaa.

Kokeilin ommella useamman mallisia kuvioita, mutta pyöreiden muotojen ompelu heijastinkankaaseen ei oikein sujunut. Ompelukoneeni veteli myös joistain timanteista kulmia suoriksi, mikä jäi vähän harmittamaan. En tiedä johtuiko oikominen liian paksusta neulasta, heijastinkankaan materiaalista, itse ompelukoneesta vaiko sen käyttäjästä. 


Ihan ensimmäinen timanttikokeilu pääsi Albertin seuraksi koristamaan syystakin hihaa. Timantti on yksi mutkat suoriksi -versioista, mutta ihan kivalta se kuitenkin näyttää. Pääasia ainakin minulle on se, että heijastin hoitaa tehtävänsä eli näkyy pimeässä.

En ole ennen ommellut heijastimia, mutta yllättävän hauskaa ja helppoa puuhaa se kuitenkin oli. Näitä tulen varmasti tekemään tulevaisuudessa lisää.

8 kommenttia:

  1. Heippa, löysin oman blogini kautta tänne ja liityin lukijaksi - kiva uusi blogi sinulla! :)

    VastaaPoista
  2. Tulipa hienoja :) Täytyy kyllä kokeilla tätä ompelukoneella tekemistäkin!

    VastaaPoista
  3. Kiitän :) liian pieniä kappaleita ei kannata koneella ommella, kone vetää vain palat surttuun.

    VastaaPoista
  4. ompas kiva blogi! näin pitkän ajan kuluttua ei ehkä enää ole neuvot tarpeen, mutta mietin, että liekö kulmien tikkien purkautuminen johtunut koneen väärästä säädöstä, en tiedä. itse ehkä olisin lyhentänyt pistonpituutta ainakin kulmissa, uskon että siitä olisi ollut apua. mutta tosi mageita on, itekin tein samantapaisia huopaheijastimia joulun aikaan, mäkin ostin heijastinkankaani käsityömessuilta! :) tuossa: http://hetkisitten.blogspot.fi/2012/12/huopasta-huovasta.html nii, ja liityin lukijaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi! :) säädöt voivat kyllä hyvin todennäköisesti olla pielessä, mulla ja mummulla perityllä ompelukoneella on aina vähän tahtojen taistelu miten ompelu onnistuu :D seuraavan kerran kun teen heijastimia, ompelen pistot luultavasti käsin. Tuo silmälasiheijastin on huippu! :)

      Poista
  5. Suorastaan pakahdun, kun luen näitä kaikkia juttuja täällä! :) Liityn ehdottomasti lukijaksi ja jään innolla odottelemaan uusia juttuja!! :) Minunkin blogiani saa tulla kurkkaamaan osoitteessa http://suppiksen.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla! Kiva kun tykkäät ja oikein paljon tervetuloa lukijaksi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...