4. kesäkuuta 2015

Jämälankapeitto

Tässä se nyt on! Reilut viisi kuukautta se vei ja nielaisi hieman yli 1800 grammaa lankaa. Mutta onhan se kyllä upea!

peittovalmis7

Neuloin joululahjaksi vinon pinon pöllölapasia, ja urakasta jäi melkoinen määrä ylimääräistä lankaa. Kun ynnäsin mukaan muutkin omistamani samanvahvuiset langat, päätin virkata kuusikulmaisista peiton netissä näkemästäni kuvasta inspiroituneena. Aluksi illat kuluivat palasia nykertäessä, mutta vuodenvaihteessa peitto jäi varmaan pariksi kuukaudeksi unholaan. Opinnäytetyöstressin keskellä kaivoin tekeleen taas esiin ja se tulikin rykäistyä melko hyvällä tahdilla valmiiksi.

peittovalmis5

Ajatus oli, että jokaisesta palasesta tulisi erilainen. Samojen värien yhdistely alkoi jossain vaiheessa tökkiä, joten ostin kerän vaaleanviolettia seiskaveikkaa ja homma alkoi taas luistaa. Valmiissa peitossa on 196 palaa ja kyllä, jokainen niistä on erilainen, jei! Vaaleanvioletin lisäksi jouduin ostamaan jonkin verran valkoista lankaa, mutta muuten peitto on jämälangoista koottu. Eri eristä ostetut ja erimerkkiset valkoiset erottuvat peitosta, mutta se on muutenkin niin värikäs kokonaisuus, etteivät toisistaan poikkeavat sävyt häiritse ainakaan minua.

peittovalmis6

Jämälankapeitto
Malli: Ohje virkattuun kuusikulmaiseen Attic24.
Ravelryssä: Hexagon Blanket
Lanka: Novitan 7 Veljestä, Gjestalin Janne, Vikingin Ville, Trysil Garnin Superwash Ullgarn, Gjestalin Superwash Sport sekä tuntemattomia jämälankoja.
Langan menekki:1 kilo 805 grammaa.
Koukku: Knit Pron Soft Grip koukku 4,0 mm.
Fiilis: Tuli tästä ihana, mutta toista en kyllä enää ala tekemään.

peittovalmis3

Palaset ompelin käsin yhteen, sillä koin sen itselleni nopeammaksi ja mieluisammaksi yhdistelytekniikaksi kuin virkkaaminen. Helpointa olisi ollut virkata palat yhteen sitä mukaa kuin ne valmistuivat, mutta silloin palojen pingottaminen ei olisi onnistunut. Jotkut palat ovat hieman erikokoisia keskenään, joten valmiissa peitossa on pieniä kohoumia. Saa nähdä tasoittuvatko ne käytössä. Tykkään kyllä peitosta kupruineen kaikkineen. Virkkasin vielä koko peiton ympäri kerroksen pylväitä ja piilosilmukoita, näin reunasta tuli siistimpi.

peittovalmis4

Peittoon mahtuu hyvin kääriytymään ja sohvalla sen alle mahtuu hyvin kaksi ihmistä köllöttelemään. Peitto on melko raskas ja lämmin, mutta kylmillä ilmoilla se on vain hyvä asia.

peittovalmis2

Iso projekti on nyt poissa työjärjestyksestä, ja lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen. Kauniista kuvista kiitos pikkuveljelleni, muisk!

41 kommenttia:

  1. I-ha-na! Ihan superihana, mieletön! Wau! Täällä huokailen vaan ihastuksesta, mun oma Persian Dreams on kanssa jäänyt ihan unholaan kun oon niin uponnut tähän lankalaihisprojektiin, johon taas en laskenut peittolankoja mukaan ollenkaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jutta! :) Munkin pitäisi tehdä lankalaihista vaikka tämä peitto nielaisikin jo melkoisen määrän lankaa... Ilman Persian Dreams -lankojakin varasto on ihan kunnioitettavan kokoinen :D

      Poista
  2. Kyllä kannatti uurastaa. Peitto on oikea perintökalleus!

    VastaaPoista
  3. tää on kyllä tosi hieno! :) mun edellinen peitontekele odottaa vieläkin päättelyä (on odottanut öö yli vuoden...) ja nyt aloittelin toista :D tosin tässä uudemmassa mulla ei juurikaan jää pääteltävää, koska tiiän että se ei sillon myöskään ikinäkoskaan pääsis käyttöön! että todellaki kannattaa iloita tollasesta hienosta peitosta ku sulla on nyt valmiina, näyttää silä että siinä on ollut jokunen langanpää pääteltävänä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mua vähän hirvittää mun kirjoneulepeiton tuleva päättelyurakka...Virkatessahan saa helposti piilotettua langanpätkät virkkauksen sisään, joten peiton viimeistely ei ollut läheskään niin kamala urakka. Tsemppiä sun omien peittojen kanssa, vielä ne valmistuu!

      Poista
  4. Aivan upea peitto! Tuohon on varmasti ihana kääriytyä kylmillä ilmoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin varmasti on, vaan nyt kesän koittaessa tuo on vielä turhan lämmin. Syksyä odotellessa ;)

      Poista
  5. Aivan upea peitto. Kerrassaan mahtava. Miekin haaveilen tuollaisesta värikkäästä ja isosta projektista, mutta tätä menoa ei ikinä kerkeä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Pikkuhiljaa kun teet palasia niin niitä alkaakin kertyä ihan huomaamatta :)

      Poista
  6. Ei voi muuta kuin ihailla aikaansaannostasi. Mun tilkkupeitto vei 3 vuotta aikaa kun eräänä elokuuna sen sain valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sehän valmistui sitten juuri sopivasti ennen syksyn kylmiä ilmoja!

      Poista
  7. Siis tuosta tuli niin kaunis ja sopivasti värikäs! Ihana! :)

    VastaaPoista
  8. Vau! Ei voi muuta kuin ihailla, varsinkin kun oma - alunperin isommaksi peitoksi aiottu tekele kutistui vauvanpeitoksi ja tekemiseenkin meni kolmisen vuotta. Tosi hieno! Ja värit on ihanan pirteät. Miten tota raaskii käyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja eihän sillä ole väliä kauanko projekti vie aikaa, pääasia on että tekeminen on mukavaa. Käyttöön tuo on tarkoitettu, ei peitto onneksi paljoa kulu kun sen alla köllöttää :D

      Poista
  9. Aivan mahtavan hieno peitto! :) Ihana kukkaketo ihan sellaisenaan. Ja siis lapasista jääneistä jämälangoista vai miten se meni..... :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hah, on tuossa kuitenkin mukana hieman jämälankoja muistakin projekteista...:D Vieläkin jäi varastoon värikkäitä nöttösiä ja paljon harmaita lankoja joita en peittoon kelpuuttanut.

      Poista
  10. Hieno peitto tuli ja on tarpeeksi suuri :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän alle mahtuu hyvin köllöttelemään.

      Poista
  11. Ah, tuo hulmuava peittokuva on tyylikäs! Hieno peitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Veli onnistui kyllä napsimaan hyviä kuvia :)

      Poista
  12. Ihana!! Mutta ymmärrän ettet enää samaan ryhtyisi :D mulla olisi mennyt hermot jo muutaman palan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt taidan vähän aikaa keskittyä vain neulomiseen :D

      Poista
  13. Onnittelut urakasta, kyllä taatusti kannatti! Peitto on superkaunis!

    VastaaPoista
  14. Vau, upea peitto! Itse en kyllä saisi ikinä valmiiksi mitään noin suurta käsityötä :D Tutustuin tänään blogiisi ja tämä on kyllä täynnä hienoja käsitöitä! On aina mukavaa kun löytää uuden hyvän käsityöblogin luettavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva kuulla että tykkäät, tervetuloa lukemaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...