20. tammikuuta 2015

Podster Gloves & Liukuraitasukat

Vielä ois muutama joululahjaneule esittelemättä, sitten päästään tämänvuotisiin neuleisiin. Poikaystävälleni neuloin kämmekkäät farkkutyyliin värjätystä vihreästä langasta. Lanka oli ohutta sukkalankaa, joten käsineet sopivat paremmin syys- ja talvikäyttöön.

podster4

Ohjeesta löytyi kaksi kokoa (S ja L), joiden välistä jouduin soveltamaan sopivan koon. Oli kyllä melkoisen hankalaa neuloa käsineitä, kun ei voinut sovittaa toisen käteen! Sovittelin sitten keskeneräistä neuletta aina joka välissä omaan käteen ja välillä pikkuveljenkin käsiin. Jätin kämmekkäät pingottamatta, jotta niistä ei tulisi ainakaan liian suuret. Ja kas, ne olivatkin juuri sopivat poikaystäväni käsiin!

Ohje muuten on Ravelryssä ilmainen, joten jos haluat neuloa samanlaiset kämmekkäät, se onnistuu helposti. Ohje on englanninkielinen.

podster3

Langasta tykkäsin kyllä todella paljon, kuten Schoppelin langoista yleensäkin. Langan kierre ja tuntuma miellyttivät minua kovasti. Myös elävä väri sopii hyvin tähän työhön, esimerkiksi sormien saumat eivät erotu ja myös kämmenläppä sulautuu hyvin kämmenen selkäpuolelle. Kämmenselkiin olisi voinut ommella napit, joihin kämmenläpät olisi voinut kiinnittää niiden ollessa alhaalla. Läppä oli kuitenkin sen verran painava että se pysyi muutenkin hyvin alhaalla, joten jätin napit lisäämättä.

podster

Peukaloon oli ohjeessa neulottu myös läppä, mutta minusta se tuntui hieman kömpelöltä, neuloin siis umpinaisen.

podster5

   Podster Gloves
Malli: Podster Gloves, suunnittelija Glenna C.
Ravelryssä: Podster Gloves
Lanka: Schoppel-Wolle Jeans Ball
Langan menekki: 60 grammaa
Puikot: Knit Pro:n 2,5 mm koivupyöröpuikot
Fiilis: Aika perus, mutta erikoisemman värinen lanka tekee näistä heti kivemman näköiset!

Ostin vihdoin ja viimein keittiövaa'an, joten nyt voin tarkkaan punnita paljonko mihinkin neuleeseen on mennyt lankaa. Punnitseminen voi tuntua turhalta, mutta sen avulla oppii paljon tarkemmin arvioimaan, paljonko mihinkin työhön kuluu lankaa. Samalla voi myös punnita, riittääkö esimerkiksi vajaa kerä johonkin tiettyyn työhön.

Esittelenpä tässä samalla myös pikkuveljelleni neulomani raitasukat. Viime vuonna neuloin vanhemmalle veljelleni samantyyliset sukat, joista riitti lankaa vielä koon 44 sukkiin.

raita

Pikkuveljen liukuraitasukat
Malli: Oma perussukka, koko 44.
Ravelryssä: Liukuraitasukat II
Lanka: Schoppel-Wolle Zauberball Stärke 6 (liukuvärjätty) ja Viking Vilma (musta).
Langan menekki: ?
Puikot: Knit Pro:n 3,0 mm koivupyöröpuikot
Fiilis:Perussukat joissa on silti sitä jotakin :)

raita2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...