11. marraskuuta 2012

Kranssi vanhasta kirjasta

Joulu lähestyy hyvää vauhtia, ja se saa näkyä jo kodissakin. Tonttuja en vielä laita esille, mutta sen sijaan askartelin muhkean paperisen kranssin eteistä koristamaan
Kranssi on tehty kirjaston saa ottaa -hyllystä napatusta kirjasta. Mitä vanhempi ja kellastuneempi kirja on, sitä paremmalta lopputulos näyttää. Kranssin voi tehdä myös esimerkiksi sanomalehdistä tai mainoksista, mutta tällöin kranssia kannattaa käsitellä hyvin varovasti, sillä lehdissä ja mainoksissa käytetty paperi on ohutta ja repeytyy helposti.

Tarvikkeet kirjakranssiin:
tasapohjainen styrox-kranssipohja
tasapäisiä nuppineuloja
vanha kirja
sakset
pyöreä muotti, esim. lasipurkin kansi
pätkä satiininauhaa


Ohje:
1. Leikkaa kirjasta muotin avulla paljon ympyröitä. Tee ympyröistä tarpeeksi isoja, jotta voit taitella niitä.

 
2. Rypistä ympyrä keskeltä kokoon ruusukkeeksi.


3. Pistä nuppineula ruusukkeen juuresta läpi. Kun pistät nuppineulan ruusukkeen ulkopuolelta, ruusuke pysyy tukevammin kiinni eikä repeä helposti.


4. Pistä ruusuke styrox-pohjaan kiinni. Aloita pohjan korkeimmasta kohdasta ja etene alaspäin reunoille. Näin saat ruusukkeet helposti kiinnitettyä eivätkä niiden juuret jää esiin. Varmista, että nuppineulojen päät eivät jää törröttämään styrox-pohjan reunoista tai pohjasta.


5. Avaa ja muotoile ruusukkeita peittääksesi styrox-pohjan kokonaan.


6. Kun pohja on kauttaaltaan paperiruusukkeiden peitossa, kiinnitä kranssiin nuppineulalla punaisesta satiininauhasta solmittu rusetti. Litistä ruusukkeita rusetin kohdalta, jotta se pääsee paremmin esiin.


Valmis! Koska kranssi on tasapohjainen ja kevyt, se pysyy hyvin seinällä tai ovessa vahvan kaksipuolisen teipin avulla. Lopputulos ei ole överi-jouluinen, joten kranssin voi laittaa esille jo näin marraskuussa. Lisänäyttävyyttä kranssiin saa esimerkiksi suuremman rusetin avulla.


Kirjahyllyn päältä löytyy jo toinenkin, jouluvaloilla ja samaisella satiininauhalla koristettu kranssi. Kato äiti, rahapuu on vielä hengissä!

ps. Hyvää isänpäivää omalle ihanalle iskälle!

6 kommenttia:

  1. No ai vitsi miten kiva blogi täältäkin löytyi! Sait lukijan minustakin! :)

    VastaaPoista
  2. Olisipa ovi, mihin voisi laittaa kranssin, niin kyllä askartelisin tällaisen! Täällä muuten myös uusi lukija, jei! (:

    VastaaPoista
  3. Jutta: khih, kiitos paljon ja tervetuloa! :)
    Veera: Voihan tämän laittaa myös seinälle tai kaapin oveen, tai vaikka kaapin päälle seinään nojaamaan :D Ja oikein paljon tervetuloa sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Ihana kranssi ja ihana blogi! Kiva kun jätit kommenttia minun blogiin niin läysin tämän ihanan blogin :)

    VastaaPoista
  5. Vau miten hieno!! Jaksaisinkohan minäkin tehdä tuollaisen... Kiitos ohjeesta joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
  6. Merja: Kiitos ihanasta kommentista ja tervetuloa lukijaksi! :)
    Tuuli: Varmasti jaksat! Pistät jotain hyvää musiikkia taustalle soimaan niin varmasti valmistuu nopeasti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...