Muutimme miehen kanssa opiskelija-asuntoomme viime syksynä. Ilmat viilenivät nopeasti, joten parveke jäi silloin vähälle käytölle. Kevään lähestyessä aloin kuitenkin kaivata parvekkeellemme jonkinlaista mattoa.
Tärkeimpinä kriteereinä matolle olivat halpa hinta ja helppohoitoisuus. Parvekkeemme on betonipohjainen ja lasittamaton, joten maton tulevan tuli kestää kastumista ja ulkoilmaa.
Katselin ihastellen blogeista matonkuteista virkattuja pitsimattoja, mutta sellainen ei tuntunut sopivalta vaihtoehdolta meidän parvekkeelle. Niistä sain kuitenkin idean käyttää materiaalina vanhoja t-paitoja. Leikkelin kuteiksi useamman jo käytöstä poistuneen t-paidan ja ryhdyin virkkaamaan. Ja tällainen matosta sitten tuli!
Virkkasin maton pylväsriveistä 8 mm koukulla. Vaihdoin väriä jokaisen rivin alkaessa, ja jos jotakin väriä ei riittänyt
kokonaiseen pylväsriviin, virkkasin sillä rivin kiinteitä silmukoita. Virkkaaminen ei ollut mitään kevyttä hommaa, vaan voimaa sai käyttää välillä kunnolla. Ranne voi väsyä tätä mattoa tehdessä nopeasti, joten mattoa kannattaa tehdä muutama rivi kerrallaan ja pitää sen jälkeen taukoa.
T-paidoista syntyi mukavan paksua pintaa, joka eristää hyvin betonilattian kylmyyttä ja tuntuu mukavalta jalan alla. Maton puhdistuksen luulisi myös olevan helppoa, toisaalta en ehkä ihan pesukoneeseen uskaltaisi mattoa laittaa.
Matossa on myös se hyvä puoli, että sitä voi jatkaa loputtomiin virkkaamalla vain uuden pylväsrivin edellisen jatkoksi. Itselläkin olisi tallessa materiaalia uusia mattorivejä varten, mutta ilmat taitavat olla jo vähän liian viileitä ja sateisia ulkona virkkaamista ajatellen.
Matto siis tosiaankin kannattaa valmistaa ulkona tai hyvin ilmastoidussa tilassa aina t-paitojen leikkuusta alkaen. Kankaasta irtoaa leikatessa hienoa tekstiilipölyä, joka ei ole kovin mukavaa hengitysteihin tai kodin pintoihin joutuessaan. Pölyä irtoaa myös virkatessa. Tälle syksylle uutta mattoa ei siis ehkä kannata aloittaa, mutta materiaalia voi jo alkaa kerätä ensi kevään matonvirkkausta ajatellen.
Minun mattoni mitat ovat tällä hetkellä noin 100x73 cm ja siihen on käytetty 16 eri vaatteesta leikattua materiaalia. Matto ei ole vielä valmis, vaan haluan tehdä siitä reilusti pidemmän. Olen käyttänyt materiaaleina pääasiassa vain yksivärisiä vaatteita, mutta esimerkiksi raidallisista paidoista voisi myös syntyä hauskan näköistä pintaa.
Kankaita leikatessa kannattaa pyrkiä tekemään mahdollisimman tasaista jälkeä. Sahalaitaiset reunat eivät näytä matossa kovin hyvältä. Omaa mattoa tehdessäni en jaksanut aina leikata paitoja tasaisen levyisiksi, mutta toisaalta kuteiden vaihteleva paksuus ei mielestäni näytä lopputuloksessa kovin pahalta.
Matto on itse tehdyn näköinen
eivätkä sen reunat ole suoraa nähneetkään. Pidän matosta kuitenkin
paljon: siinä näkyy oma kädenjälki ja sillä saa tehokkaasti piristettyä
muuten betoninharmaan ankeaa parveketta. Eipähän löydy yhdeltäkään
partsilta täysin samanlaista räsymattoa! Värikkäästä matosta huolimatta parveke näyttää vielä kovin ankealta. Ensi keväänä ainakin parveketuolit voisivat saada ylleen uudet, mattoon sopivat pehmusteet :)
Pystysuuntaan paitoja leikatessa syntyy muuten n. 2/3 vähemmän pölyä kuin ns. vaakatasoon leikatessa! Ei ihan uskoisi, mutta näin ainakin itsellä on käynyt kun vinkkiä kokeilin!
VastaaPoistaKiitos paljon vinkistä, pitää kokeilla seuraavan kerran kun paitoja leikkaan! Pystysuuntaan leikkaaminen varmaan myös vähentää kankaan venymistä.
VastaaPoista