31. maaliskuuta 2016

Edistystä ja epäilyjä

Persian Dreams -peitto on edistynyt mukavasti, vaikkei sitä täältä blogin puolelta olekaan huomannut. Paloja täytyy tehdä enää 4 kappaletta!

Samaa tahtia kun peitto on edistynyt, olen myös ruvennut epäilemään aikaansaannoksiani. Olen edennyt tämän projektin kanssa vähän omia polkujani, ja nyt se alkaa kostautua. Peiton ohjeessa esimerkiksi neuvotaan pingottamaan valmiit palaset niin, että puikot ovat työssä kiinni. Minulla ei ole riittävästi puikkoja siihen hommaan, joten olen päätellyt jokaisen palasen ja pingottanut ne sen jälkeen. Noh, tästä on seurannut pikkiriikkinen ongelma.

palaset

Palojen välillä nimittäin on todella suuria kokoeroja. Argh!! Miten näin erikokoiset kappaleet muka saisi nätisti istumaan samaan peittoon? Kinttanoita palasia on viitisen kappaletta ja jättiläispalasia suunnilleen saman verran. Loput kymmenen valmista palaa ovat kokoluokaltaan siitä välistä ja saa nähdä, millaisia vielä valmistumattomista palasista tulee.


Vähän aikaa jo mietin useamman palasen purkamista, mutta yhden puretun palan myö menisi aina suunnilleen viikon työ hukkaan. Asiaa pähkäiltyäni kokeilin purkaa yhden minipalan päättelykerroksen ja pingottaa sen uudelleen puikkojen kanssa. Näin sainkin palaseen hieman enemmän kokoa, mutta se ei siltikään vielä ole samaa kokoluokkaa suurimpien palasten kanssa. (Alapuolella olevassa kuvassa pikkupalaa ei ole vielä pingotettu uudelleen.)

palaset2

Sitten aloin hurjastelemaan. Alunperin tarkoitukseni oli ommella palaset käsin yhteen, mutta aloinkin miettiä mitä tapahtuisi, jos ohjeen mukaisesti neuloisin palaset yhteen.Jokaisen palasen reunoilla on suunnilleen saman verran silmukoita, joten ne joko istuisivat nätisti vierekkäin tai suurempi palanen menisi pienemmän vierellä täysin kurttuun.

palaset4

Lähdin purkamaan kahden jättipalasen päättelykerrosta ja neuloin ne yhteen uudelleen pingotetun minipalasen kanssa. Lopputulos yllätti minut todella positiivisesti. Saumoista tuli siistit eikä yksikään pala ole pahasti kurtussa (tosin kuin alemmassa kuvassa näyttää). Jee! Saumojen yhdistymiskohtaan jäi pieni reikä, joka on helppo ommella käsin umpeen. 
 
palaset3

Tuntuu ihan uskomattomalta, että osa peiton palasista on jo yhdessä. Tästä tosin seuraa sitten uusi ongelma: ohjeessa jokaisella palasella on oma suunniteltu paikkansa, mutta minä joudun luultavasti yhdistämään palaset palapelimäisesti sen mukaan, mitkä palaset istuvat kooltaan parhaiten yhteen. Lisäksi pikkuhiljaa täytyisi alkaa miettiä miten toteutan peiton reunukset, niitähän ei tietenkään voi tehdä ohjeen mukaan.

Ihan epätodellista - onko mun ikuisuusprojekti pikkuhiljaa valmistumassa?

20 kommenttia:

  1. Tämä on juuri tätä. Projektit eivät menekään niin kuin ohjeessa ja sitten saa pähkäillä erilaisia pelastusoperaatioita, ja miettiä koko työn unohtamistakin. Mutta hienosti pelastettu! Tosi kiva sitten nähdä miltä valmis peitto näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säätäminen ja vääntäminen on kyllä tullut projektien myötä tutuksi. Milloinhan sitä malttaisi tehdä ihan vain ohjeen mukaan :D

      Poista
  2. Palat on jo itsessään niin kauniita etten uskallan edes ajatella kuinka kaunis peitto on valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu, kiitos! Valmiissa peitossa riittää kyllä sitten katseltavaa.

      Poista
  3. Vau miten kauniita paloja! Uskomattoman kaunis peitto on tulossa.

    VastaaPoista
  4. Tuosta tulee varmasti kaunein peitto ikinä! Miljoona työtuntia takana kun tuo on valmis. Harmillista, että kaikki palat eivät ole yhteistyökykyisiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija, sitä minäkin toivon! Jospa muutkin palaset suostuisivat yhtä nätisti yhteistyöhön kuin nämä kolme.

      Poista
  5. Ihastelen silmät ympyräisenä peittosi paloja. Ensimmäinen ajatus oli, että tuosta tulee varmasti perheesi perintökalleus, niin kaunis se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kiitos! Toivottavasti niin todella pääsee käymään.

      Poista
  6. Hieno nähdä, millainen kokonaisuudesta tulee! :D Se varmasti tuo peittoon pikemminkin jotain lisää, että osan palasista joutuu sijoittamaan koon eikä alkuperäisen ohjeen mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin siitä tulee entistä uniikimpi, jos ei muuta :D

      Poista
  7. Vaikuttavan tarkkaa kirjoneuletta. Värit on myös valikoitu todella kauniisti. Tuosta saat todellakin ylpeillä niin paljon kuin sielu sietää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Parin palasen väritykseen en ole ihan tyytyväinen, pitää katsoa mitä niiden kanssa teen.

      Poista
  8. Odotan innolla tämän ihanuuden valmistumista!

    VastaaPoista
  9. Tästäkin tulee varmasti ihana! Pidin myös jämälankapeitostasi. Olet taitava ja inspiroit muita töilläsi. Työn intoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups anteeksi, olen unohtanut vastata kommenttiisi. Suuri kiitos kauniista sanoista! :)

      Poista
  10. Ooooh! Mulla on kans tää ohje ostettuna, mutta en oo vielä saanut päätettyä lankoja :D Tästä tulee aivan ihana, toi musta pohja on jotenkin niin vaikuttava. Ei paljoa enää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos itse aloittaisin tämän ihan alusta niin valitsisin Filcolanan Arwetta Classicin, ihanan tuntuinen lanka ja laaja värikartta. Pohja tässä on itse asiassa tosi tumma ruskea!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...