25. syyskuuta 2015

Kolmivuotissynttärit (+ arvonta)!

Tiistaina tämä blogi täyttää kolme vuotta, jee! Käsityörintamalla on kolmessa vuodessa ehtinyt tapahtua aika paljon: olen saanut monta projektia valmiiksi, taitoni ovat kehittyneet melkoisesti ja lankavarastoni on paisunut moninkertaiseksi, hups. Vaikka postauksia on välillä tipahdellut harvakseltaan, bloggaaminen on ollut tosi antoisaa ja mukavaa touhua. Vaikka blogin päätarkoitus onkin olla päiväkirja valmistuneille käsitöille, kaikki lukijat ja kommentit tekevät hommasta paljon mielekkäämpää. Kiitos siis teille! Tästä on hyvä jatkaa.

arpa

Synttäreiden kunniaksi laitetaan taas pystyyn arvonta. Palkinnoksi arvonnan voittajalle lähtee Katja Rinkisen kirja Sormustin ja Sorkkarauta. Kirja sisältää 40 käsityö- ja ekohenkistä projektia Parolan asemalta. Ostin kirjan kesällä mutta sain selattua sen vain kerran läpi. Jospa tätä kautta kirjalle löytyisi rakastavampi koti!

arpa2
 
Kirjan kaveriksi voittajalle lähtee myös askartelemani sydänkorvikset. Koska korvissettejä on kaksi, arvon toisen parin lohdutuspalkinnoksi. Sydänriipukset ovat puisia, muut osat ovat korumetallia.

Arvontaan voit osallistua kertomalla kommentissa yhteystietosi sekä sen, kumman väriset korvakorut olisivat enemmän sinun mieleesi. 

Edit: Anonyymitkin voivat siis osallistua! Keksi itsellesi nimimerkki ja lisää kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi jotta saan sinuun yhteyttä jos voitto osuu kohdallesi.

Arvonta päättyy 16.10. klo 23.59.
Onnea arvontaan!

Ps. Synttäreiden kunniaksi blogi sai vähän uutta ilmettä. Mitä tykkäätte?

37 kommenttia:

  1. Onnea 3-vuotiaalle! :) Uusi ilme on hieno ja sopii hyvin blogin tyyliin! Tykkään kovasti uudesta bannerista vaikka edellistäkin usein ihailin. Mukana arvonnassa ja mustat korvikset on ihanat!
    Terkuin, Mira Prinsessajuttu -blogista

    VastaaPoista
  2. Onnea kolmevuotiaalle! Värillä ei ole väliä kunhan se on musta ;)

    VastaaPoista
  3. Punaiset korvikset :) Itseasiassa on seuraillutkin tätä blogia aika kauan!
    heli-heinonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Kivan raikas uusi ulkoasu blogilla! Onnittelut 3-vuotiaalle :)
    Kyllä nuo punaiset korvikset enemmän olisi mun juttu.
    jomapynn (a) gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onnea. Punaiset jouluksi. Koskika3ATluukku.com

    VastaaPoista
  6. Kummatkin käy, ihania ovat. :) onnea 3- vuotisen johdosta. :) anna-klem@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Synttärionnea! Mukana arvonnassa, ihan kummat korvikset vaan :)

    VastaaPoista
  8. mukana
    mustat korvikset
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  9. Onnea! Mustat menisivät ystävälle yllärinä. Ite kun en käytä korviksia

    VastaaPoista
  10. Onnea kolmevuotiaalle! Voi, tuo kirja on ihana, ja korvikset kans! Valitsisin punaiset. :)

    j.m-87 (a) netti.fi

    VastaaPoista
  11. Mustat korvikset olisivat hienot! :) tuo kirja multa jo löytyykin :)

    VastaaPoista
  12. onnea 3v! :) värillä ei väliä :)

    VastaaPoista
  13. Onnea :) Punaiset!

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnnea 3.v blogille! uusi ilme on ihana vaikka vanhakin oli hieno! olet taitava käsitöissä ja vaikutat mukavalta ihmiseltä:) mustat korvikset , minulla ei ole google+ tiliä haluaisin osallistua , onko mahdollista osallistua spostin avulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kaunis kiitos. Tämä riittää osallistumiseksi, mutta laita kommentilla sähköpostiosoitteesi niin voin ottaa sinuun yhteyttä jos voitto osuu kohdallesi :)

      Poista
  15. Onnea 3-vuotiaalle blogille!! No punaiset korvikset on miun makuun, yllärii :) <3

    VastaaPoista
  16. Onnea blogin vuosipäivästä, kiva, kun pidät tätä. :) Pistäydyin vain onnittelemaan - mulla on (ollut) tuo sama kirja, enkä käytä enää korviksia. :D

    VastaaPoista
  17. kiitos vastauksestasi! sama intoilija täällä taas......jatkan kommenttia vielä eli....... sofia.kankaanpaa@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Onnittelut kolme vuotiaalle! Mustat ne olla pitää :)

    VastaaPoista
  19. Onnittelut blogille! Mukana arvonnassa ja mustat korvikset :)

    VastaaPoista
  20. Onnea onnea! Mustat olisivat mieluisammat :)
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Kiitos kutsusta tänne blogiisi, johon en ole vielä eksynyt ja taidan liittyä lukijaksi. Onnea 3-vuotiaalle blogillesi.

    Molemmat värit ovat ihania, mutta tummien hiusteni takia punaiset korvakorut erottuisivat paremmin.

    linnea68 at gmail piste com

    VastaaPoista
  22. Onnea blogillesi! Osuiskohan arpaonni toista kertaa... :D Mustat korvikset ovat enemmän mieleeni :) Ja hei, haluaisin kuulla blogisi tarinan, joten haastetta pukkaa tässä samalla :) http://puikkoillenkoukkuillen.blogspot.fi/2015/10/blogisitarina.html

    VastaaPoista
  23. Onnea blogille! Punaiset olisivat kivat jouluksi. sa_sarene @ yahoo.com

    VastaaPoista
  24. Onnea blogillesi! Ihania on molemmat korvikset, en osaa päättää kummat on hienommat; arkisin varmaan mustia tulisi käytettyä enemmän, mutta toisaalta punaiset olis täydelliset joulukorvikset. :)

    VastaaPoista
  25. Onnea blogille! Mukana arvonnassa ja mustat korvikset sopis enemmän omaan tyyliin :)

    VastaaPoista
  26. Ihania korviksia, joten tottakai mukana arvonnassa! Mustat oisi kivemmat, koska mulla on punaiset hiukset niin ei ihan niin hyvin käy niiden kanssa punaiset korvikset vaikka ovatkin ihanan väriset kyllä. :) emmesyys@gmail.com

    VastaaPoista
  27. mukana, ja punaiset! :)
    kuikansulka@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Onnea paljon! Mustista tykkäisin enemmän :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Onnea ! Musta on mieluisampi väri
    nina.antikainen1@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Onnea ja mustat korvikset mieluummin
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Onnittelut!
    Kivat ovat kummatkin, mutta jos valita pitää, vastaan punaiset korvikset.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  32. Onnea! :) Niin ja onnea sekä mukavia kirjoitushetkiä myös jatkossa. :) Musta on mun väri...ja punapäänä sopisivatkin paremmin. Molemmat ovat tosi kauniit. Toivottavasti onni suosii.
    tiina.ytembe@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Onnittelut 3-vuotiaalle, molemmat kivat,kirja oli kuiteski tarpeeseen elise.lappea@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnea blogillesi! Osallistun arvontaan. Mustat korvikset ois kivat. sannasuonpaa!@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Onnea blogille! Arvontaan osallistuu ja punaisia tavoittelee katriaaltio@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. koska arvot voittajan?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...