28. joulukuuta 2014

Klassisen tyylikästä

Isoveljeni etsi viime talvena kaupoista itselleen klassista harmaata merinovillahuivia. Huivia ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, joten pistin idean itselleni muistiin seuraavaa joulua varten.

Langaksi huivia valitsin pehmoisen Baby Ull -merinovillan. Ensin ajattelin toteuttaa huivin patenttineuleella, mutta kapea joustinneule näyttikin omaan silmään paremmalta. Nelimillisillä puikoilla huivista tuli tiivis mutta ei kuitenkaan liian jäykkä.

harmaa

Silmukat huivia varten loin jo heinäkuussa. Hyvä niin, sillä valmistuminen venyi joulukuulle asti. Välillä olisi tehnyt mieli lisätä huiviin esimerkiksi palmikkokuvio mielenkiintoa lisäämään, mutta toisaalta en ollut varma jäisikö huivi siinä tapauksessa käyttämättä.
Pieneksi yksityiskohdaksi lisäsin kuitenkin pienen tekonahkalapun. Mielestäni se sopii huiviin todella hyvin!

harmaa3

 Klassinen merinovillahuivi
Malli: Omasta päästä, 1o 1n.
Ravelryssä: Merinovillahuivi
Langan menekki: Neljä kerää eli 200 grammaa.
Puikot: Knit Pro:n 4,0 mm koivupyöröpuikot
Fiilis: Tämä onnistui kyllä ihan nappiin :)

harmaa2

Tästä tuli kyllä kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi onnistunut neule! Näitä voisin tehdä lisääkin, kun seuraavan kerran iskee aivottoman neulomisen tarve.

17 kommenttia:

  1. Yksinkertaisen tyylikäs tosiaan. Ja tekemäsi pöllölapaset ovat ihastuttavia.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä lämpimältä ja todellakin klassiselta käyttöneuleelta. Lahja saajan mukaan, niinhän sen kuuluukin mennä.

    Miehiä monesti parjataan siitä, ettei neuleissa saa olla mitään "mielenkiintoista". Pakko kuitenkin myöntää, että omastakin vaatevarastosta eniten käyttöä saavat ne vähemmän koristeelliset perusneuleet, esimerkiksi huiveista Baktukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma itsellänikin, jotenkin se yksinkertainen lopulta miellyttää silmää enemmän kuin röyhelöt ja muut erikoisuudet. Toivottavasti tuo huivi pysyy veljeni käytössä pitkään :)

      Poista
  3. Onpa hyvännäköinen huivi! :)

    VastaaPoista
  4. Yksinkertaisen kaunis ja todella siistiä neulejälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenny! Pingottaminen vähän siloittaa neulejälkeä ;)

      Poista
  5. Todella kaunis ja klassinen neule! Ja tekonahkainen yksityiskohta on kyllä piste i:n päälle! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Kauan mietin lisäänkö nahkapalan, kiva kuulla että se miellyttää muidenkin silmää.

      Poista
  6. Hieno simppeli perushuivi!
    Paljonko sinulla on tuossa silmukoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan tarkkaa määrää en muista mutta kuvan perusteella laskettuna noin 85.

      Poista
  7. Tyylikkään ja lämpimän näköinen huivi.

    VastaaPoista
  8. Vau, upea huivi! :) Ja tuo nahkamerkki viimeistelee tyylin. :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis huivi! Nuo langat on niin hirmusen ohkaisia... neuloitko kaksinkertaisella vai miten?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...