28. kesäkuuta 2014

One down, several to go

Pakko tulla hehkuttamaan: Persian Dreams -peiton eka pala on valmis ja pingottumassa!!!

pala

Väreiksi valikoitui mausteinen punasävyinen yhdistelmä. Reunimmainen purppura ei erotu ruskeasta pohjaväristä kovin hyvin, mutta toisaalta minusta on ihan kiva että paloissa on mukana myös levollisempia kohtia.
Ohjeessa neuvotaan, ettei valmiita paloja tulisi päätellä, vaan silmukat kannattaisi siirtää esimerkiksi pitkille langanpätkille lepäämään. Minä nyt joka tapauksessa halusin päätellä palaset, jotta niiden säilyttäminen ja sommittelu olisi helpompaa.

pala3

Ennen pingottamista pelotti että mitä tästä nyt tulee, pala nimittäin näytti viimeisen kerroksen jälkeen tältä. Eli melkoisen kupruiselta. Mielessä vilisi jo kauhukuvia, että entä jos pala ei tasoitu ja joudun purkamaan monen päivän työn. Reipas venyttäminen ja pingottaminen onneksi tasoittivat kuprun.

pala2 
Nälkä tuntuu kasvavan syödessä, oon tästä projektista edelleen ihan superinnoissani!

Huomasithan alempana tämän päivän toisen postauksen, lisää hippoja pukkaa! ;)

6 kommenttia:

  1. Vau, upea! Ja tuo edellisen postauksen hippokin on supersöpö, niinkuin edellisetkin tekemäsi hipot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! :) toivottavasti seuraavista palasista tulee myös yhtä näyttäviä.

      Poista
  2. Ah. Tässä alkaa itsekin odotella miltä tulevat näyttämään seuraavat palat. :) Tämä on ainakin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Itsekin odotan mielenkiinnolla mitä saan aikaan :D

      Poista
  3. Melkoisen projektin olet valinnut, mutta lopputulos on varmasti enemmän kuin sykähdyttävä! :D Hienot värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan näin! :D tämän palan väritys on kyllä kovasti minunkin mieleen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...