Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostoksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostoksia. Näytä kaikki tekstit

21. helmikuuta 2016

Neuletarvikkeita leluosastolta

Iskin tavaratalossa kuljeskellessani silmäni leluosaston hyllyllä komeilevaan lasten palapelimattoon. Paketti oli viimeinen laatuaan ja myynnissä poistohintaan, joten ryntäsin maton luo ja nappasin sen kainaloon. Muut asiakkaat saattoivat vähän tuijottaa, mutta minä olin tyytyväinen. Ajatuksenani oli hyödyntää lelumattoa käsityötarvikkeena.

palapelimatto
 
Nimittäin pingotusalustana! Eri käsityötarvikemerkeillä on myynnissä omia versioita tällaisista koottavista pingotusalustoista, mutta tämä palapelimatto ajaa täysin saman asian. Lisäksi pingotusalustojen hinnat ovat huomattavasti tyyriimpiä kuin leluosastojen matot. Pakkauksessa on kymmenen n. 30 x 30 cm levyä, joista voi koota haluamansa muotoisen alustan. Nuppineulat uppoavat mattoon hyvin ja ne pysyvät hyvin paikoillaan. Koska alustan voi koota moneen muotoon, on sillä näppärä pingottaa esimerkiksi erikoisen muotoisia huiveja. Kannattaa siis pitää leluosastoilla silmät auki! ;)

palapelimatto2
 
Kokeilin pingottaa maton päällä Persian Dreams -peiton palasia. Ennen olen pingottanut niitä styrox-levyn päällä, mutta matto soveltui puuhaan paremmin. Styroxille sain pingottumaan vain pari palasta kerrallaan, mutta matolle sain taiteiltua seitsemän palaa yhtä aikaa. Paloista sai helpommin samankokoisia, kun niitä sai pingottumaan useamman yhtä aikaa. Styrox tahtoi myös ruveta murtuilemaan nuppineulojen jäljiltä useamman pingotuskerran jälkeen, tämän kanssa sitä ongelmaa ei ole.

Persialaispeiton palasia onkin kerääntynyt jo aikamoinen kasa, läheskään kaikista ei ole tullut postattua. Voisinkin lähiaikoina tehdä päivityspostauksen siitä, mitä peittoprojektille nykyään kuuluu. 

2. helmikuuta 2016

Paperia kortissa ja korissa

Iskän syntymäpäivien kunniaksi askartelin kortin, josta löytyy ripaus vintagehenkeä.

isinkortti

Viimein pääsin kokeilemaan syksyn kädentaitomessuilta hankkimaani leimasinsettiä! Leimasin mieskuvion, tekstin ja musteläikkiä ruskealle pakkauspaperille. Paperi oli jo valmiiksi hieman ruttuinen, mikä toi mielestäni kivan efektin korttiin. Liimasin paperin ruskearaidalliselle kuviopaperille, ja kiinnitin paperit vielä valkoiselle korttipohjalle. Aika simppeliä, mutta itse tykkään lopputuloksesta kovasti.

isinkortti2

Kortin taustalla näkyy uusin kirpparilöytöni: valkoinen Essentialin paperikori. Tällaiset paperikorit olivat ainakin jossakin vaiheessa kovasti muodissa. En tiedä tulenko nyt miten pahasti jälkijunassa, mutta omaan silmään ainakin näyttää kivalta! Kori on siis valmistettu selluloosasta, ja sen voi vesipestä 30 asteessa. Lisäksi se on aika taipuisa, itse ainakin taittelin tuota reunusta matalammaksi. Valkoisen lisäksi nappasin samasta pöydästä mukaan myös ruskean paperipussin, joka tosin ei ole vielä päässyt esille. Nyt kotiin kaipaa vaaleita ja raikkaita sävyjä. Seuraavaksi työn alla olisivatkin valkoiset koristetyynynpäälliset, joihin ajattelin jättää oman kädenjälkeni.

13. marraskuuta 2015

Jou-jou-jouluttaa

Uudessa asunnossa näyttää jo vähän jouluiselta, vaikka marraskuu ei ole vielä edes puolessa. Annoin itselleni kuitenkin luvan jouluilla jos kerta jouluttaa, monena aattona tunnelma on nimittäin ollut hukassa. Ja nyt jouluttaa jo melkoisesti, pitää ihan toppuutella etten läväyttäisi kaikkia koristeita kerralla esille. Ekan satsin joulutorttujakin otin jo uunista, mutta kaverin sanoja lainaten: "torttukausi alkaa jo nyt, koska eihän niitä jouluna enää tee mieli, kun on paljon muitakin jouluherkkuja syötävänä."

lumiukot
 
Ylivieskasta on löytynyt jo uusi lempikirppari ja sieltä löytyi suloiset lumiukkokoristeet. Nämä eivät siis ole minun askartelemiani, vaan joku taitava oli näitä loihtinut myyntiin kokonaisen pöydällisen. Kävelin ensin pöydän ohi, mutta luikin pian takaisin ja poimin koriini kaksi kauneinta lumiukkoa. Kattokaa nyt noita nappisilmiä, eihän noita voinut sinne jättää! Hahmot on askarreltu valkoisista sukista ja sisällä on jonkinsortin puuroryynejä. Hinta oli niin huokea että maksoin omistani paljon mieluummin kuin lähtisin itse askartelemaan vastaavia. Ja hei, eiväthän nämä lumiukot niin jouluisia ole. Ehkä ne pikemminkin ovat talvikoristeita!

kranssi
 
Olohuoneen ikkunaan neuloin kranssin paperinarusta.Tähän kului lankaa yksi sadan gramman vyyhti ja jämät aiemmin neulotusta kranssista. Kranssin sisällä on led-valosarja ja 30 sentin valkoinen metallirengas. Kranssi jäi omaan makuuni ehkä vähän ruipeloksi, olisi ehkä ennemmin kannattanut laittaa sisälle 25 senttinen rengas. Kranssi on silti kaunis ja on tuonut tunnelmaa olohuoneeseen jo viikon ajan.

Paperinarukranssi
Malli: Omasta päästä
Ravelryssä: Paperinarukranssi II
Langan menekki: Reilut sata grammaa.
Puikot: 10 mm muoviset pyöröpuikot (miksi ihmeessä en käyttänyt koivuisia?).
Fiilis: Tykkään! Tuo sopivasti jo joulutunnelmaa kotiin.
Muuta: Kranssin halkaisija on noin 30 senttiä, kranssin sisällä led-valosarja.

zauberball2

Muutama postaus aiemmin totesin, etten tekisi täksi jouluksi yhtään lahjaa itse. No hupsis, toisin pääsi käymään, mutta eipä työttömänä ole muuta kuin aikaa joten miksipä en käyttäisi sitä tällä lailla hyödyksi. Virkkuukoukku, puikot ja ompelukone ovat olleet kovassa käytössä ja jotain valmistakin on jo syntynyt. Niistä tuotoksista lisää myöhemmin :)

Tunnelmallista viikonloppua sinulle!

15. lokakuuta 2015

Oulun messusaalis

Vierailin viime lauantaina Oulun kädentaitomessuilla. Samalle reissulle yhdistettiin myös muuttokuorman kuskaamista, joten hirveästi en raskinut hankkia lisää tavaraa. Näin muuton yhteydessä olen vähän käynyt lankavarastoa läpi ja todennut että se ei tarvitsisi vähään aikaan täydennystä, päinvastoin...

messusaalis2
 
Yhden lankaostoksen kuitenkin uskalsin tehdä, hankin nimittäin Oksastylen ihananvärisen vironvillavyyhdin. Tuo väri ei vain jättänyt mua rauhaan! Vielä en ole varma mitä tästä langasta syntyy, mutta neulominen voi kuitenkin olla melko mielenkiintoista, sillä lanka sisältää hurjasti lanoliinia ja tuoksuu aika pistävälle. Kokemus tämäkin!

messusaalis
 
Langan lisäksi innostuin ostamaan muutamia leimasimia. Joululeimasimille tulee varmasti käyttöä kunhan saan hankittua valkoisen mustetyynyn. Herrasmiesleimasimet taas hankin miesten kortteja ajatellen, niitä kun on mielestäni välillä vaikea tehdä. Kukapa mies nyt ei ilahtuisi gentlemannikortista! Näiden kaveriksi hankin vielä kirjoituskoneleimasimen, joka käy hyvin yhteen niin miesleimasimien kuin jo aiemmin hankkimieni vanhanaikaisten kirjainleimasimien kanssa. Vähän jo kortti-innostus iskee, jospa muuton jälkeen pääsisi joulukorttien kimppuun.

messusaalis3
 
Messuilla oli myös paljon ihanaa sisustustavaraa niin moderniin kuin maalaisromanttiseenkin makuun. Messuseurana ollut äitini hankki minulle uuden kodin syysistutuksia ajatellen tikulla multaan kiinnitettävän lintukoristeen. Suloinen tirppa, kiitos äiti!

Sellainen messusaalis tällä kertaa, kaikelle tulee varmasti käyttöä. Muistakaahan muuten osallistua kirja-arvontaan, vielä huomiseen asti osallistumisaikaa!

22. syyskuuta 2015

Villaa ja kimallusta

Pitkästä aikaa puikoiltani putosivat sukat! Nämä raitasukat eivät jää itselleni, sillä neuloin ne Kudo villasukat turvapaikanhakijalle -kampanjaa varten. Vielä pitäisi kirjoittaa sukkiin viestilappu ja kiikuttaa ne SPR:n toimistolle.

Loin silmukat sukkiin viime viikolla Oulun Lankamaailmassa järjestetyssä sukkatyöpajassa, jossa oli paikalla parisenkymmentä sukanneulojaa. Sukkien vaaleanpunainen Ville-lanka on saatu tapahtumasta nimenomaan tätä tarkoitusta varten. Harmaa lanka taas on jämävarastostani kaivettua seiskaveikkaa, jota kuluikin tähän projektiin ihan mukavasti.

raitasukka2

Raitasukat turvapaikanhakijalle
Malli: Oma perussukka.
Ravelryssä: Socks for a refugee
 Lanka: Viking Ville (vaaleanpunainen) ja Novita 7 Veljestä (tummanharmaa).
Koko: 38
 Puikot: 3 mm
Fiilis: Sukkien neulominen oli taas ihan mukavaa, toivottavasti innostus säilyisi!

Jospa näiden sukkien valmistumisen myötä sukanteko innostaisi enemmän. Olen hankkinut varastoon monta kerää fingering-vahvuisia sukkalankoja, mutta itse neulominen ei ole vielä kauheasti napannut. Tarkoitus olisi myös opetella neulomaan sukat varpaista varteen, jotta kauniit lankakerät saisi hyödynnettyä viimeistä metriä myöten.

raitasukka
 
Muutenkin oli kiva saada edes pieni projekti valmiiksi, sillä viime kuussa neulomisinnostus oli aika lailla hukassa. Päädyin esimerkiksi purkamaan viime postauksessa esitellyn paitaprojektin, vaikka se olikin jo helmaa vaille valmis. Sovittaessa totesin, ettei lanka sittenkään toimi kyseisessä paidassa. Tarkoitus on kyllä kokeilla samaa mallia myöhemmin uudelleen jollakin villapohjaisella langalla.

Onneksi syksy, mun lempivuodenaika on saapunut. Eiköhän se taas anna uutta intoa neulomiseen! Yksi huivi onkin jo viimeistelyä vaille valmis ja uusia projekteja muhii mielessä. 

Postauksen otsikossa luvattiin myös kimallusta, joten tässä tulee. Vierailin viime viikonloppuna Heinin työhuoneella järjestetyssä avoimet ovet -tapahtumassa ja hankin täydennystä korulippaaseeni. Pääkallo-cameorintakorun aion kiinnittää uuteen villakangastakkiini, kaunis kaulakoru taas oli puhtaasti heräteostos. Niin ihania!

heinilta
 
Heinin värikkäästä työhuoneesta ei kukaan käsityöihminen voi olla pitämättä, niin inspiroiva se on. Onneksi Heini lupasi järjestää avoimien ovien tapahtumia jatkossakin, jotta halukkaat pääsevät taas ihastelemaan työhuonetta ja samalla Heinin ihanaa kotitaloa.
hylly
 
Viikon päästä Lankatarina muuten täyttää kolme vuotta! Sen kunniaksi voisin taas arpoa jotain kivaa teille lukijoille :)

13. lokakuuta 2013

Messusaalis

Tämä viikonloppu kului Oulun kädentaitomessuilla. Lauantaina kiertelin messuja ystäväni kanssa, sunnuntaina taas suuntasin messuille töihin. Oli mielenkiintoinen työkokemus! 

Kaikkea ihanaa taas oli myynnissä, tässä kuvia lauantain saaliista:


Pitsikoristeisia puukuvioita. Näistä syntyy ihania korvakoruja! Harmi että valkoiset pyöreät pitsirenkaat oli jo myyty loppuun, vaikka saavuin myyntikojulle vasta tunti ovien avaamisen jälkeen.


Pari palaa kaunista puuvillakangasta. Näistä taitaa syntyä vetoketjupussukoita. (Typerä kuva ei suostu kääntymään.)


Puuhelmiä. Nämä taidan käyttää helmikoruun, jota suunnittelin jo edellisessä postauksessa.


Sitten suosikkiostokseni: ihana vyyhti Puffalan Huivi-Puffaa! Puffala oli minulle uusi lankatuttavuus. Jokaista värjäyserää on valmistettu maksimissaan 800 grammaa, joten eipä luulisi tulevan enää samanlaista lankaa vastaan. 
Tällaista luksuslankaa minulla ei ole ennen ollutkaan. Tästä olisi tarkoitus syntyä ihana kääriytymishuivi, noilla metrimäärillä huiville luulisikin tulevan mukavasti kokoa. Vielä kun löytäisi jonkun ihanan mallin! Omia huivimallisuosikkeja saa ehdottaa :)

12. lokakuuta 2013

Viime viikonlopun kirppuilut

Vierailin viime viikonloppuna kotikotona Haapajärvellä. Kävin katsastamassa kaksi paikallista kirpputoria, ja tällaista tarttui mukaan:


Kaksi kirjaa, J.K. Rowlingin Paikka vapaana ja Kjell Westön Leijat Helsingin yllä. Molemmat ovat olleet jo ennen ostamista lukulistallani, joten kauaa ei tarvinnut ostopäätöstä miettiä. 


Puuhelmet, jotka aion purkaa. Näistä ja oman varaston aarteista kokoan pitemmät helmet!


Tiitun kalenteri vuosimallia 2013. Joku varmaan miettii, mitä järkeä on kotiuttaa kalenteri, kun kalenterivuotta on jäljellä enää pari kuukautta. Syy ostokseeni olivat kalenterin hyvälaatuiselle paperille painetut kauniit, pitsiaiheiset kuvat, joita aion käyttää korttiaskartelussa.


Talopeltipurkki. Muuten en tätä varmaan olisi kotiuttanut, mutta hoksasin, että minullahan löytyy jo kotoa samantyyppinen peltipurkki, kirpparilta sekin! Kuva toisesta talopurkistani vilahtaa tämän postauksen lopussa. En tiennyt, että näitä purkkeja löytyy enemmänkin, mutta aion kyllä kotiuttaa seuraavatkin vastaantulevat talopurkit. Kohta minulla on koossa kunnon purkkikylä! Oletteko te törmänneet näihin talopurkkeihin?

Nämä ostokset kustansivat yhteensä noin kymmenen euroa, ei ollenkaan paha!


Tämä ei kyllä ole kirpparilta, vaan löytö kotipaikkakunnan vaatekaupasta. Ihana neuletakki! Kun kysyin poikaystävän mielipidettä takista, hän vain totesi että osaisithan sä tuollaisen itsekin neuloa. Olin kyllä imarreltu, mutta tällainen takki taitaisi olla melkoinen ikuisuusprojekti, varsinkin noin ohuesta langasta! :D

3. heinäkuuta 2013

Mattomätsäystä

Ostin vessaamme heräteostoksena ihanimman näkemäni suihkuverhon. Verhossa on vain yksi vika: se ei sovi sinisen kylppärinmaton kanssa yhteen! Sain siis loistavan tekosyyn virkata vessaamme uuden maton.


Ostin Oulun Lankamaailmasta kirsikanpunaista trikookudetta noin 1,2 kilon verran. Halkaisijaltaan 65-senttinen matto söi kuteesta suurimman osan, mutta vielä olisi reilun nyrkin kokoinen nöttönen käytettäväksi esimerkiksi koria varten.

Malliltaan matto on melkein Juhannusruusu, matto vain on pienempi ja sen reunaan on virkattu röyhelöiden sijaan nirkkoja. Maton päällä kuitenkin kävellään paljon paljain jaloin, joten ajattelin nirkkojen olevan röyhelöitä turvallisempi vaihtoehto.
Matto tahtoo hieman luistaa muovilattian päällä, joten suunnittelin laittavani maton pohjaan "jarrusukka-ainetta" turvallisuuden lisäämiseksi.


Vessan/kylppärin tunnelma muuttui kertaheitolla, mielestäni parempaan suuntaan. Mielestäni oven Marimekko-lehtileikekin sopii tyyliin kuin nappi otsaan :)


Juhannusruusu
Malli: Kauhavan Kangasaitan Juhannusruusu
Lanka: trikookude
Koukku: 8 mm
Langan menekki: noin kilo
Fiilis: Ekaksi matoksi aika kiva.

13. kesäkuuta 2013

Mekon muodonmuutos

Ostin alkukeväästä kirpparilta punaoranssin mekon, jonka sydänkuosi hurmasi minut heti. Mekko oli uusi, siinä oli vielä hintalappukin kiinni. Kun kotona esittelin mekkoa kanssa-asujalle, tajusin hänen ilmeestään, että nyt ei tainnutkaan olla kyseessä mikään nappiostos. Mekon kaulukset eivät istuneet tyyliini, vaikka sovituskopissa ne vielä tuntuivat hauskoilta. Lisäksi hämyisessä kopissa jäi huomaamatta, että mekko on kokoa 40, eli siis reilusti liian iso.


Muuten mekko kuitenkin oli mieleinen, joten päätin antaa sille toisen mahdollisuuden. Ratkoin kaulukset irti ja muotoilin alta paljastuneen v-kaula-aukon pyöreäksi. Pääntiestä tuli juuri oikean muotoinen, mutta sen sauma vähän törröttää. Toisaalta se ei haittaa pahasti, sillä usein pitkät hiukseni tai huivi peittää sauman näkyvistä. 

Lisäksi kavensin mekkoa sen toisesta sivusaumasta. Toiseen sivuun en koskenut, sillä mekon vetoketju sijaitsee kyljessä. Mekosta ei kuitenkaan tullut toispuoleinen ja se istuu nyt paljon nätimmin.
Pesussa mekon helma meni uskomattomaan ruttuun. Silittäminen teki ihmeitä, vaikka ei helma kuitenkaan ole enää yhtä rypytön kuin uutena. Mutta ei ne rypyt menoa hidasta :)


Mekko sopii myös syksyiseen menoon (tai tämänhetkisiin viileämpiin kesäsäihin) neuletakilla ja huivilla kuorrutettuna.

20. toukokuuta 2013

Parvekkeella tapahtuu

Kesän tultua parvekkeesta on tullut kuin yksi pieni lisähuone asuntoomme. Parvekkeen ovi on jatkuvasti auki, mutta ötököitä ei ole ainakaan toistaiseksi eksynyt sisälle. Viime viikolla istutin partsille muutaman marketan, eli mahdollisimman helppohoitoisia kukkia. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, äitini nimittäin on koulutukseltaan puutarhuri :D lisäksi ostin parvekkeen tuoleille iloisenväriset pehmusteet, halvalla kun sain. Jotain parveke vielä kuitenkin kaipaisi. Haluaisin tuonne nurkkaan jonkin ison vihreän kasvin, toiseen nurkkaan mahtuisi pieni hylly. Pöydällä olevat matonkuteet ovat vain väliaikainen koriste :D


Näin lämpimällä säällä ulkona tarkenee hyvin tehdä käsitöitä. Parvekkeen matto (josta onkin ollut jo aiemmin puhetta) onkin jo ehtinyt kasvaa pituutta muutamalla lisäraidalla. Toivottavasti samanlaisia raitoja ehtii syntyä tänä kesänä vielä monta lisää. Kuvassa näkyy uskomattoman ergonominen työasentoni...:D Ylemmässä kuvassa taas näkyy, että maton reunat eivät ole sieltä suorimmasta päästä. Mutta eipä sillä ole niin väliä, kyseessä on kuitenkin vain parvekkeen matto.



Eilen aamulla söimme parvekkeella vähän tavallista hienomman aamiaisen poikaystävän synttäreiden kunniaksi. Tarjolla oli croissantteja ja banaanilettuja, joiden ohjeen löysin Looking for Clementines -blogin kautta. Letuiksi lopputulosta ei kyllä voinut kuvailla, ehkä pikemminkin lettumurukkeeksi. Ei ihan menneet paistohommat putkeen, en sitten kehdannut ottaa letuntapaisista edes kuvaa :D hyvältä ne kuitenkin maistuivat mustikoiden ja mansikoiden kanssa!

Eilisiltana päätimme vielä leipoa marjapiirakan. Kaapista ei löytynyt kananmunia, joten päädyimme leipomaan tämän Ruokailmiö-blogin ohjeen mukaan. Marjoina käytimme mustikoita ja puolukoita. Piirakasta tuli hyvää ja kuohkeaa, ja se syntyi todella nopeasti. Jotain kostuketta piirakka kuitenkin kaipasi, joten kaadoimme päälle vaniljakastikkeet puuttuessa lorauksen maustamatonta jogurttia. Hyvältä maistui niinkin! Ensimmäiset palaset syötiin parvekkeella, tietysti.

16. toukokuuta 2013

WAMP-designtori

Budapestin ostoskadulla eli Fashion Streetillä pörräsi jatkuvasti erilaisten flyereiden ja lappusten jakelijoita. Milloin mainostettiin jääbaaria, milloin alusvaateketjun pop-up -myymälää. Moni esite päätyi lukematta laukun pohjalle tai roskiin, mutta tämän mainoksen onneksi luin tarkemmin läpi.

  
Kyseessä oli siis mainos Wamp-designtorista, joka löytyikin heti viereisestä rakennuksesta. Tori pystytetään Budapestin keskeisille paikoille kerran tai useammin kuussa. Torilla unkarilaiset suunnittelijat ja käsityöläiset myyvät ja markkinoivat omia tuotteitaan.


Torilta löytyikin vaikka miten monta ihanaa myyntipistettä! Tällaisia tapahtumia olisi mukava saada tänne Pohjois-Suomeenkin.


Vinyylilevyistä tehdyt kellot ovat jo vanha tuttavuus blogimaailmassa, mutta ruiskumaalaus toi niihin tuoreen ilmeen.


Näiden korujen idea oli hauska. Sormus-, rannekoru- ja kaulakorupohjista sai muokattua itselleen mieleisen korun erilaisten kangasnappien avulla. Napit kiinnitetään korupohjaan nepparimekanismillla, joten korua voi muokata yhä uudelleen ja uudelleen.


Ehdoton lempisuunnittelijani oli MIMM. Tarjolla oli huovasta tehtyjä kaula-, rinta- ja korvakoruja.


Mikäli olet lähiaikoina matkustamassa Budapestiin, seuraavien Wamp-torien aikataulut löydät täältä

Torilta tarttui pari matkamuistoa itselle.


 MIMM:ltä ostin lintukuvioisen rintakorun. Tykkään niin paljon!


Ostin myös Contour-merkkisen kangaskassin, jonka kyljessä komeilee unelias kettu. 

Ajattelin tässä samalla esitellä muitakin lempihankintojani matkalta. Yllättäen suosikeiksi nousivat hankkimani korut :D


Kissakuvioinen rannekoru löytyi Claire'sista. Yleensä tällaisissa koruissa on uskonnollisia kuvia, joten oli hauska löytää vähän spesiaalimpi koru. Kuka nyt ei voisi vastustaa kissakorua? :D 


Bijou Brigitestä löytyi nahkanauhainen kellokaulakoru. Kello toimii oikeasti, ja patterinkin saa vaihdettua. Tämä tulee olemaan kätevä töissä :)

  
Tämä koru löytyi New Yorkerista. Tästä tuli heti mieleen Muita ihania -blogista tuttu pilvenreunakuvio. Tällä korulla saa helposti ilmettä yksinkertaiseenkin asuun.


Tämä lyhty taitaa olla jo melkoista turistikamaa, näitä nimittäin myytiin jokaisessa matkamuisto(krääsä)myymälässä. Mutta minkäs teet kun lyhdyn kuvio on niin kiva! 

Lyhdyn sisäänpäin kääntyvät reunat ovat tavallista lämpökynttilää ajatellen vaaralliset, joten seuraavaksi täytyisi löytää led-kynttilä. Kävin jo Prismasta niitä etsimässä, mutta kynttilöitä on kuulemma saatavilla vasta lokakuussa, joulutuote kun on. Toivottavasti minun ei tarvitse odotella niin kauaa, tahtoisin jo kovasti päästä ihailemaan lyhtyä tositoimissa :D

Mikä oli sinun suosikkisi ostoksista? :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...