Näytetään tekstit, joissa on tunniste myyjäiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myyjäiset. Näytä kaikki tekstit

15. lokakuuta 2015

Oulun messusaalis

Vierailin viime lauantaina Oulun kädentaitomessuilla. Samalle reissulle yhdistettiin myös muuttokuorman kuskaamista, joten hirveästi en raskinut hankkia lisää tavaraa. Näin muuton yhteydessä olen vähän käynyt lankavarastoa läpi ja todennut että se ei tarvitsisi vähään aikaan täydennystä, päinvastoin...

messusaalis2
 
Yhden lankaostoksen kuitenkin uskalsin tehdä, hankin nimittäin Oksastylen ihananvärisen vironvillavyyhdin. Tuo väri ei vain jättänyt mua rauhaan! Vielä en ole varma mitä tästä langasta syntyy, mutta neulominen voi kuitenkin olla melko mielenkiintoista, sillä lanka sisältää hurjasti lanoliinia ja tuoksuu aika pistävälle. Kokemus tämäkin!

messusaalis
 
Langan lisäksi innostuin ostamaan muutamia leimasimia. Joululeimasimille tulee varmasti käyttöä kunhan saan hankittua valkoisen mustetyynyn. Herrasmiesleimasimet taas hankin miesten kortteja ajatellen, niitä kun on mielestäni välillä vaikea tehdä. Kukapa mies nyt ei ilahtuisi gentlemannikortista! Näiden kaveriksi hankin vielä kirjoituskoneleimasimen, joka käy hyvin yhteen niin miesleimasimien kuin jo aiemmin hankkimieni vanhanaikaisten kirjainleimasimien kanssa. Vähän jo kortti-innostus iskee, jospa muuton jälkeen pääsisi joulukorttien kimppuun.

messusaalis3
 
Messuilla oli myös paljon ihanaa sisustustavaraa niin moderniin kuin maalaisromanttiseenkin makuun. Messuseurana ollut äitini hankki minulle uuden kodin syysistutuksia ajatellen tikulla multaan kiinnitettävän lintukoristeen. Suloinen tirppa, kiitos äiti!

Sellainen messusaalis tällä kertaa, kaikelle tulee varmasti käyttöä. Muistakaahan muuten osallistua kirja-arvontaan, vielä huomiseen asti osallistumisaikaa!

16. toukokuuta 2013

WAMP-designtori

Budapestin ostoskadulla eli Fashion Streetillä pörräsi jatkuvasti erilaisten flyereiden ja lappusten jakelijoita. Milloin mainostettiin jääbaaria, milloin alusvaateketjun pop-up -myymälää. Moni esite päätyi lukematta laukun pohjalle tai roskiin, mutta tämän mainoksen onneksi luin tarkemmin läpi.

  
Kyseessä oli siis mainos Wamp-designtorista, joka löytyikin heti viereisestä rakennuksesta. Tori pystytetään Budapestin keskeisille paikoille kerran tai useammin kuussa. Torilla unkarilaiset suunnittelijat ja käsityöläiset myyvät ja markkinoivat omia tuotteitaan.


Torilta löytyikin vaikka miten monta ihanaa myyntipistettä! Tällaisia tapahtumia olisi mukava saada tänne Pohjois-Suomeenkin.


Vinyylilevyistä tehdyt kellot ovat jo vanha tuttavuus blogimaailmassa, mutta ruiskumaalaus toi niihin tuoreen ilmeen.


Näiden korujen idea oli hauska. Sormus-, rannekoru- ja kaulakorupohjista sai muokattua itselleen mieleisen korun erilaisten kangasnappien avulla. Napit kiinnitetään korupohjaan nepparimekanismillla, joten korua voi muokata yhä uudelleen ja uudelleen.


Ehdoton lempisuunnittelijani oli MIMM. Tarjolla oli huovasta tehtyjä kaula-, rinta- ja korvakoruja.


Mikäli olet lähiaikoina matkustamassa Budapestiin, seuraavien Wamp-torien aikataulut löydät täältä

Torilta tarttui pari matkamuistoa itselle.


 MIMM:ltä ostin lintukuvioisen rintakorun. Tykkään niin paljon!


Ostin myös Contour-merkkisen kangaskassin, jonka kyljessä komeilee unelias kettu. 

Ajattelin tässä samalla esitellä muitakin lempihankintojani matkalta. Yllättäen suosikeiksi nousivat hankkimani korut :D


Kissakuvioinen rannekoru löytyi Claire'sista. Yleensä tällaisissa koruissa on uskonnollisia kuvia, joten oli hauska löytää vähän spesiaalimpi koru. Kuka nyt ei voisi vastustaa kissakorua? :D 


Bijou Brigitestä löytyi nahkanauhainen kellokaulakoru. Kello toimii oikeasti, ja patterinkin saa vaihdettua. Tämä tulee olemaan kätevä töissä :)

  
Tämä koru löytyi New Yorkerista. Tästä tuli heti mieleen Muita ihania -blogista tuttu pilvenreunakuvio. Tällä korulla saa helposti ilmettä yksinkertaiseenkin asuun.


Tämä lyhty taitaa olla jo melkoista turistikamaa, näitä nimittäin myytiin jokaisessa matkamuisto(krääsä)myymälässä. Mutta minkäs teet kun lyhdyn kuvio on niin kiva! 

Lyhdyn sisäänpäin kääntyvät reunat ovat tavallista lämpökynttilää ajatellen vaaralliset, joten seuraavaksi täytyisi löytää led-kynttilä. Kävin jo Prismasta niitä etsimässä, mutta kynttilöitä on kuulemma saatavilla vasta lokakuussa, joulutuote kun on. Toivottavasti minun ei tarvitse odotella niin kauaa, tahtoisin jo kovasti päästä ihailemaan lyhtyä tositoimissa :D

Mikä oli sinun suosikkisi ostoksista? :)

23. lokakuuta 2012

Palmikoita oikeasti ja vähän huijaten

Eilen valmistui elämäni ensimmäinen palmikkokokeilu. Neuloin punaiset perussukat, joiden keskellä edessä kulkee kuuden silmukan levyinen palmikkoraita. Olen aina kuvitellut palmikoiden neulomisen olevan hirveän vaikeaa, mutta ennakkoluuloni katosivat nopeasti. Neulomani palmikko haarautuu kahteen suuntaan, jos niin nyt voi sanoa. Mielestäni lopputulos onnistui aika hyvin, vaikka useampaan kertaan työtä saikin purkaa.


Näissä sinisissä sukissa taas käytin otsikossa mainittua "huijauspalmikkoa". Palmikkomainen pinta on syntynyt kavennuksilla ja silmukoita luomalla. Sukat ovat valmistuneet jo hyvän aikaa sitten, mutta päätyivät niin nopeasti käyttöön että ikuistaminen sai jäädä vähän myöhemmäksi :D


Olen ajatellut osallistua tänä vuonna joulumyyjäisiin ensimmäistä kertaa elämässäni. Myyntiin olisi tarkoitus laittaa ainakin sukkia ja lapasia sekä koruja. Kaikkea pientä ja kivaa.
Olisiko teillä antaa vinkkejä ensikertalaiselle joulumyyjäisiin? Minua kiinnostaisi muun muassa tietää, millaiset tuotteet ovat teillä menneet parhaiten kaupaksi :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...