Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulepaidat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulepaidat. Näytä kaikki tekstit

1. heinäkuuta 2017

Pavement


Tavoitteenani on ollut neuloa itselleni enemmän vaatteita - lähinnä ajattomia neuletakkeja ja -paitoja, joihin kääriytyä pakkasen purressa sekä mulla-ei-ole-mitään-päällepantavaa -päivinä. Nyt olen taas askeleen lähempänä tavoitettani saatuani valmiiksi kauniin vedensinisen Pavement-villapaidan.
 
pavement6

Valitsin Pavementin neulottavaksi sen yksinkertaisen muodon takia. Paita ei koreile turhilla krumeluureilla, mutta silti siitä löytyy kauniisti suunniteltuja yksityiskohtia. Suosikkini niistä on kaarevaksi muotoiltu helma, joka asettuu imartelevasti lantion päälle. Hihat jätin ohjetta lyhyemmäksi, sillä 3/4-hihat ovat mieleeni.

Suurin osa paidasta oli kohtalaisen aivotonta sileää neuletta - eli juuri sellaista, mitä tykkään tikuttaa eteenpäin. Paita myös syntyi minun tahdillani melko nopeasti, eli noin parissa kuukaudessa.

pavement8
 
Langaksi valikoitui tämänhetkinen suosikkilankani Filcolana Arwetta Classic. Koostumuksesta 80 % on superwash-merinovillaa ja lopu 20 % nylonia. Kyseessä on siis sukkalanka, mutta olen niin ihastunut langan tuntuun, että se on näytellyt pääroolia melko monessa viime aikoina neulomassani projektissa. Ihoni on herkkä kutisemaan, mutta tämä lanka tuntuu ihoa vasten niiiin pehmoiselta! Lisäksi langan aavistuksen meleerattu vedensininen väri on mielestäni hurjan kaunis.

pavement5

Pavement
 
Malli: Pavement, suunnittelija Veera Välimäki
Ravelryssä: Pavement
Lanka: Filcolana Arwetta Classic
Langan menekki: 210 grammaa
Puikot: 4 mm koivupyöröpuikot
Fiilis: Ihanan pehmeä paita, joka syntyi kivuttomasti ja joka on ilo vetää ylle.
 
pavement7
 
Kainaloiden kohdalta Pavement-paitani on ehkä aavistuksen nafti. Tämä vaikuttaisi olevan paidan kohdalla tyypillinen ominaisuus, ainakin Ravelryn projektikuvien perusteella. Luulen kuitenkin, että neuleeni muoto tulee vielä rentoutumaan käytön myötä. Oma Pavementini on muutenkin hieman istuvampi kuin ohjeen mukainen malli, mutta se oli myös tavoitteenani.

Neuleen pääntie on malliltaan enemmän venemäinen kuin pyöreä, mikä ei ehkä ole omalle rintamukselleni se kaikista imartelevin malli. Sen sijaan olkapäitä tämä kaula-aukko korostaa kivasti!

pavement3

Olen oikein tyytyväinen Pavement-paitaani - joskin luulen, että jos samaan ohjeeseen vielä tartun, muokkaan kaula-aukkoa hieman pienemmäksi ja muodoltaan pyöreämmäksi. Uskon, että paitani tulee vielä saamaan lukuisia käyttökertoja. Varsinkin loppukesän viileinä iltoina ja syksyn ensimmäisinä päivinä Pavement tulee varmasti olemaan vaatekaappini luottovaate.

14. helmikuuta 2016

Viimein valmis villapaita

Viimein puikoilta tipahti vuoden ensimmäinen valmistunut neuletyö! Valmistuminen venähti helmikuun puolelle, mutta kyseessä onkin vähän isompi työ: villapaita, ja ihan minulle itselleni.

villapaita4
 
Tämä on ensimmäinen vaate, jonka olen neulonut ylhäältä alaspäin. Aloitin neuleen pääntieltä, sitten tein vartalo-osan ja hihat ja viimeiseksi neuloin pääntielle resorin. Idean paitaan nappasin Jonna Hietalan Kerällä-kirjan peruspaidan ohjeesta, jota noudatin melko suurpiirteisesti. Tästä johtuen jouduin purkamaan ja uudelleenneulomaan muutamaan otteeseen, mutta lopputulos onkin sitten juuri sopivan kokoinen ja mieluisa. Lankaa työhön kului kuusi ja puoli kerää. Alussa langan riittävyys huoletti, mutta minulle jäikin vielä puolitoista kerää ylimääräistä.

villapaita5

Paita on niin peruspertsaa kuin olla voi, mutta se juuri oli tavoitteenakin. Toivonkin että se säilyisi vaatekaapin kulmakivenä pitkään. Materiaaliksi valitsin sataprosenttisen merinovillan, joten senkin puolesta ennustaisin paidalle pitkää ikää.

villapaita

 Valkoinen peruspaita
Malli: Peruspaita jokaiselle, suunnittelija Jonna Hietala (löytyy Kerällä-kirjasta)
Ravelryssä: Peruspaita
Lanka: Hjertegarn Palino
Langan menekki: 327 grammaa.
Puikot: Knit Pro:n 6 mm ja 5 mm (resorit) pyöröt.
Fiilis: Tästä tuli hyvä.

villapaita2_ystis
 
Tämän kuvan myötä toivotan sinulle ihanaa ystävänpäivän iltaa! Oman päiväni kohokohtia ovat olleet herkkuateria miehen kanssa, pitkä puhelu ystävän kanssa ja kaupantädin ojentama vaaleanpunainen ruusu. Lisäksi pari päivää sitten postilaatikosta löytyi ystävän lähettämä käsinkirjoitettu (!!) kirje, josta olin todella otettu. Sellaisia täytyisi lähettää itsekin!

19. elokuuta 2015

Keskiviikon keskeneräiset vol 2

Useampi lankavaraston lanka on ruvennut huutelemaan siihen malliin että ne pitäisi saada puikoille. Viime vuonna ostin Lankamaailmasta viisi kerää ohutta Linea Lamé -lankaa ajatuksena jonkinlainen laskeutuva paita tai neuletakki. Ensin mielessä oli superkaunis Hitofude-pitsitakki, mutta sitten totesin, ettei ohjeen ja langan yhdistelmä oikein nappaa. Onneksi tajusin vaihtaa mallia, sillä pitsin neulominen olisi voinut olla tuskallista langasta, joka sisältää ohuen metallisäikeen. Pitsitakin sijaan malliksi valikoitui Neulistin suunnittelema kaunis La Grasse Matinée -paita, jonka ohje löytyy ilmaiseksi Missä neuloimme kerran -blogista. Ja tältä paidantekele näyttää nyt:

lagrassematinee
lagrassematinee2
 
Melkoinen discopaita! Kuvan ottamisen jälkeen helma on jatkunut jonkin matkaa ja olen aloittanut toisen hihan neulomisen. Tämä on ensimmäinen ylhäältä alas neulomani paita ja tykkään tekniikasta kovasti, tosin raglansaumoja täytyy vielä opetella jotta niistä saa siistimmät. Onneksi neulomani saumat eivät nytkään näytä pahalta. Langan riittävyys epäilytti aluksi mutta nyt olen jo melko optimistinen siitä, että saan paidan valmiiksi. Hihojen pituudesta voi sitten vähän karsia. Pääntien kanssa täytyy kuitenkin vielä pähkäillä, se saattaa olla makuuni hieman liian avara. Katsotaan!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...