15. elokuuta 2015

Liebster Award

Blogeissa on taas lähtenyt kiertämään Liebster Award -haaste, johon myös minut on haastettu. Kiitos Juulia, Anniina ja Anna!

liebster-award

Haasteen tarkoitus on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster award annetaan bloggaajalta bloggaajalle. Säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

Koska haaste on kiertänyt blogeissa pitkään, en laita sitä eteenpäin. En alkanut kirjoittamaan vastausta 33 kysymykseen (voisi olla aika puuduttavaa luettavaa), joten valitsin täytettäväksi Juulian laatimat kysymykset.

1. Mistä tekemästäsi käsityöstä olet kaikkein ylpein? 

Varmaankin veljelleni tekemästä merinovillahuivista. Vaikka huivin tekeminen oli superhelppoa, lopputulos oli todella onnistunut ja huivi on todistettavasti päässyt käyttöön. Vaikka käsityöt saavatkin näyttää itse tehdyiltä, paras kuulemani kommentti huivista oli ”Tuohan on ihan kuin kaupasta ostettu”.

harmaa

2. Mikä on paras lahja jonka olet koskaan saanut?
 
Parasta en osaa valita, mutta parhaiten mieleen on jäänyt lapsena joululahjaksi isältäni saama Sims 2 -peli. En ollenkaan osannut odottaa saavani pelin, mutta muistan vieläkin miten yllättynyt ja iloinen olin lahjasta. Ja Simssiä tulikin pelattua tosi ahkeraan, ihan paras peli!

http://s3-ak.buzzfeed.com/static/enhanced/terminal01/2011/1/19/16/enhanced-buzz-15786-1295473715-50.jpg

3. Mistä haaveilet tällä hetkellä? 

Mukavasta työpaikasta, loputtomasta lankavarastosta ja lemmikkisiilistä. Ja suklaasta, kuten aina.

persian
 
4. Mikä on supervoimasi?

Neulominen. 


persian2

5. Kahvi, tee vai kaakao?


Kaakao. En pidä kahvista enkä teestä, mikä aiheuttaa välillä kiusallisia hetkiä kyläpaikoissa ja kahvitauoilla. Kahvijäätelöstä kyllä tykkään kovasti.

purkki1
 
6. Onko sinulla jotain tiettyä bravuuria keittiössä?
 
Ainakin tämä kanapiirakka. Ja teen mielestäni myös aika hyvää pitsaa.


piirakka

7. Millaiset ovat lempivillasukkasi?

Oranssi-ruskeat raitasukat, jotka äiti neuloi minulle muistaakseni jo ollessani yläasteella. Sukissa on kahdella värillä yhtä aikaa neulottu kantapää jolle aluksi välillä nyrpistelin nokkaani, mutta onpahan ainakin kestävät kantapäät! Kiitos äiti <3 

sukka

8. Teetkö käsitöitä mieluummin itselle vai muille?

Muille. Minulla on usein joku lahjaprojekti kesken, ja monesta ohjeesta ensimmäinen ajatus on että kenelle sen voisin toteuttaa. Tänä vuonna olen yrittänyt neuloa enemmän itselleni ja suunnittelin myös etten tänä vuonna tekisi itse joululahjoja. Olenkin jo nähnyt kolmesti unta jossa stressaan ja panikoin joululahjojen hankkimisesta :D

valmistujais_kassi4

9. Mitä haluaisit kokea? 

Ainakin Persian Dreams -peiton valmistumisen. Haluaisin myös päästä matkustelemaan eri maissa.

persian6

10. Kevät, kesä, syksy vai talvi?

Syksy, ehdottomasti mun lempivuodenaika.

puutarhapollo10

11. Kerro itsestäsi jotain, mitä lukijat eivät vielä tiedä.
Mulla on vielä kaksi maitohammasta! Taidan siis olla ikuinen lapsi.
alpakkapipa3

9 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea sinun vastauksia kysymyksiin :)

    VastaaPoista
  2. Jes, kiva kun otit haasteen vastaan! :)

    VastaaPoista
  3. minä ja kaverinikin aiotaan perustaa blogi....... jos tehdään niin osallistutaan.......seuraajat olisi aina mieluisia :)

    VastaaPoista
  4. Blogissani olisi sinulle haaste :)

    VastaaPoista
  5. Hi, i dont understand all, because i dont speak your language, but all it's beautiful ♥ Bravo !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...