27. heinäkuuta 2015

Lionberry

Kesäkuun lopulla aloin etsiä käsityömessuilta ostamalleni Puffalan merinovilla-kashmirlangalle sopivaa huivimallia. Valitsin Lionberry-huivin, koska sen neulominen ei vaadi kovin suurta metrimäärää lankaa. Lisäksi ihastuin huivin erilaisiin pintaneuleraitoihin.

lionberry5

Ajatuksena oli neuloa huivi, joka sopisi hyvin yhteen hiekanruskean syystakkini kanssa. Lisäksi huivin tulisi sopia yhteen harmaan villakangastakin kanssa, jollaisen ajattelin tulevana syksynä hankkia. Mielestäni onnistuin haasteessa aika hyvin. Alussa pelkäsin huivin jäävän aivan liian pieneksi, mutta pingottaminen teki taas kerran ihmeitä. Huivin pingottaminen tosin oli poikkeuksellisen hankalaa, vaikka huivin muoto ei olekaan mitenkään erityisen haastava.

lionberry4
lionberry9

Neulon mieluiten ohjeita, joiden pitsit on selostettu ohjekaaviolla, ei kirjoitettuna. Lionberryn ohje sisälsi pelkkää tekstiä, mutta malli oli mielestäni niin kaunis, että päätin silti yrittää. Huivin ohje oli välillä hieman sekava. Rivien numerointi vaihteli, joten kerroksia neulottaessa täytyi olla tarkkana, tuliko riviä toistaa vain kerran vai kolme kertaa. Onneksi aloin heti alusta alkaen merkkaamaan kynällä millä rivillä olin menossa, muuten olisin ollut aivan hukassa! 

En ole vielä huivin valmistumisenkaan jälkeen varma, sisälsikö ohje virheitä vai ei. Ohjetta on päivitetty useaan kertaan, mutta Ravelryssä kanssaneulojat raportoivat mallin silti sisältävän muutamia virheitä. Ohje ei sisältänyt tarkkoja kuvia pitsiraidoista, joten neuloessa sai vähän jännittää, tekeekö kutakin kohtaa varmasti oikein. Kaikesta huolimatta sain huivin neulottua ja mielestäni lopputulos on kaunis, sisälsi se sitten virheitä tai ei.

lionberry2

Lionberry-huivi
Malli: Lionberry
Ravelryssä: Lionberry
Lanka: Puffalan Pehmis-Puffa
Langan menekki: 69 grammaa.
Koukku: Knit Pron koivupyöröpuikot 4,5 mm.
Fiilis: Ihana huivi hieman sekavasta ohjeesta huolimatta.

lionberry3
lionberry7

Huivi söi lankaa vähän yli puolet sadan gramman vyyhdistä. Tarkoitus olisi neuloa huivin kaveriksi myös (pitsi)pipo, seuraavaksi täytyykin alkaa etsiä ohjeita sitä varten. Olisipahan sitten asusteet jo syksyä varten valmiina!

lionberry6lionberry8


Kuvat huivista ja kauniista kukista on napattu eilen Oulun kasvitieteellisessä puutarhassa. Pionit olivat viimein auenneet ja osa niistä oli vielä nupullaan, kannattaa käydä ihastelemassa! Hyttysiä tosin on melkoisesti, minkä takia kuvatkin täytyi napata melkoisella sarjatulella. Melkein säästyttiin miehen kanssa ilman puremia.

Mukavaa viikonalkua ja heinäkuun viimeistä viikkoa kaikille!

23 kommenttia:

  1. Kaunis huivi ja tuo lankakin on ihanan syksyisen värinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsellekin tuo väri kolahtaa nyt melko kovaa, saa nähdä tuleeko siitä itselleni tulevan syksyn hitti.

      Poista
  2. Todella kaunis huivi, sopii hienosti sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kauniin näköinen huivi, etenkin lähikuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samaa mieltä, läheltä katsottuna huivi pääsee parhaiten oikeuksiinsa.

      Poista
  4. Aivan mielettömän kaunis on! <3

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis huivi ja tuo väri on oikein ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Tuota väriä on kyllä helppo yhdistellä eri vaatteisiin, ainakin omassa vaatekaapissa.

      Poista
  6. kaunis huivi!! =)

    partavaahto jää tuoksumaan joksikin aikaa kartonkiin mutta tuoksu häviää kyllä ajan myötä, olen aina itse pitänyt tehtyjä taustoja levällään jonkin aikaa valmistamisen jälkeen... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Ja kiitos tiedosta, täytyy ehdottomasti kokeilla tuota tekniikkaa!

      Poista
  7. Onpa todella kaunis malli ja nätti väri. Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvituulia! Tässä huivissa kyllä osui kaikki kohdilleen.

      Poista
  8. Upea huivi! Blogissani on sinulle Liebster Award -haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyypäs käydä katsomassa :)

      Poista
  9. Kaunis huivi! Sinulle on haaste blogissani: http://sohvaneulomo.blogspot.fi/2015/08/haasteellisia-kysymyksia.html

    VastaaPoista
  10. Aikamoinen homma neuloa pitsihuivi kirjallisesta ohjeesta!! Mutta kaunis siitä tuli, ihana värikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo seuraavan huivin neulon mieluusti kaavion avulla. Kaunis kiitos! :)

      Poista
  11. Kivoja juttuja täällä, jänpä seurailemaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...