21. kesäkuuta 2014

Suklaajuustokakku

Jos sokerihammasta kolottaa, suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä suklaajuustokakun ohjetta. Leivoin kakun poikaystäväni kandidaatin tutkinnon kunniaksi. Vaikka yleensä onnistun jotenkin möhlimään juustokakkujen kanssa, tuli tästä kuitenkin todella hyvää! Kakku paistetaan uunissa, joten liivatetta ei tarvita.  Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

kakku

Suklaajuustokakku

Pohja
1 dl manteleita (minä käytin 3/4 dl valmista mantelijauhetta)
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
50 g voita
1 kananmuna

Täyte
200 g maustamatonta tuorejuustoa 
2 dl vispikermaa 
3 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria 
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
2-3 rkl viskiä, rommia tai kahvilikööriä (minä käytin Baileysia)

Koristeluun
50 g tummaa suklaata

1. Jauha mantelit. Lisää kulhoon vehnäjauhot, sokeri ja kylmä rasva. Lisää lopuksi muna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
2. Vuoraa n. 24 senttinen irtopohjavuoka leivinpaperilla. Voitele vuoan reunat ja leivinpaperi rasvalla. Taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohja jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
3. Sekoita tuorejuustoon kerma, munat, sokeri, kaakao ja alkoholi. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle, ei haittaa vaikka täyte nousee taikinareunan ylitse. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia.
4. Sulata suklaa vesihauteessa. Koristele kakku suklaaraidoilla.
Ennen kuin irrotat vuoan reunat, irrota kakku varovasti vuoasta liu'uttamalla veistä kakun ja vuoan reunan välissä. Tarjoa kakku kunnolla jäähtyneenä. Maku vain paranee jääkaapissa, joten voit hyvin valmistaa kakun tarjoilua edeltävänä päivänä.

Hauskaa juhannusta kaikille lukijoille! :)

6 kommenttia:

  1. Tiiätkö mitä? Miulla oli vuosia sitten tämä samainen ohje, mutta gluteenittomana versiona. Vehnäjauhojen sijasta massassa oli perunajauhoja. Sitten se vaan hävisi enkä ole löytänyt sen koommin, kunnes törmäsin tähän siun leipuroimaan. Jes! Nyt otan sellaiseen talteen, että ei häviä mihinkään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla! Laita ohje nyt hyvään talteen :D

      Poista
    2. :D Otettu jo. Muistin samalla, että kaakaojauheen tilalla oli 100g sulatettua tummaa suklaata. Muisti palaa pätkittäin.

      Poista
    3. Suklaan kanssa tulee varmasti vielä täyteläisempi maku!

      Poista
  2. Oi miten herkullisen näköistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...