21. toukokuuta 2016

Neon Beast

Nyt on lämmin olla, kun kaulaa lämmittää uusi ihana huivi! Olen jo pitkään ihastellut Veera Välimäen suunnittelemia neuleita, mutta vasta vappuna sain aikaiseksi laittaa ensimmäisen Veera-neuleen puikoille. Kyseessä on valtavan kokoinen ja epäsymmetrinen Neon Beast -huivi.

huivi4
 
Käytän paljon huiveja, mutta jostain syystä niitä on tullut neulottua itselle todella vähän. Jostain syystä myös ihailen aina herkkiä pitsihuiveja, vaikka oikeasti tyyliini taitavat paremmin sopia tällaiset reippaat raitahuivit. Pinkki-valko-harmaa väritys tekee tästä huivista monikäyttöisen. Epäsäännöllisen muodon takia huivia ei voi noin vain kietoa kaulaan, vaan se vaatii hieman asettelua ollakseen mahdollisimman edustava. Tai ainakaan en osaa vielä kieputtaa tätä nätisti kaulaan kurkkaamatta peiliin. Pakko muuten hehkuttaa tuota harmaata Filcolanan Arwetta Classic -lankaa. Ihan superpehmeää, vaikka onkin sukkalankaa! Tuo harmaa osio osuu juuri kaulan kohdalle, ja siinä se tuntuu oikein mukavalle. Ainoa miinus langassa oli se, että se katkesi kerran projektin aikana, en tiedä oliko siinä solmu vai jokin muu huono kohta. Tästä huolimatta tahdon ehdottomasti antaa langalle uuden tilaisuuden ja neuloa siitä myös jotain muuta.

huivi5
 
Tämä ohje oli todella simppeli ja juuri siksi täydellistä reissu- ja telkkarineulottavaa. Huivia tikutellessa tuli muun muassa katsottua läpi Black Sails -merirosvosarja (suosittelen, ohitti omalla listalla reilusti esimerkiksi Vikings-sarjan). Neulottavaa kuitenkin oli paljon - tähän huiviin upposi 756 metriä ohutta fingering lankaa. Ei siis ihme, että valmiiseen huiviin voi kietoa itsensä lisäksi vaikka kaverinkin lämmittelemään.

huivi
 
Huivi kasvoi pingotettaessa kokoa niin reilusti, että minulla oli vaikeuksia löytää sopivankokoista pingotusalustaa. Lopulta pingotin huivin vanhan petauspatjan päällä, joka sekin oli hieman liian pieni. Huivin toinen reuna on kaareva, toisessa reunassa taas on epäsäännöllisiä kulmia. Pingotusraudoilla lopputulos olisi luultavasti ollut juuri sellainen kuin pitäisi. Itse en kuitenkaan omista rautoja, vaan käytin nuppineuloja, joilla ei saa aikaan yhtä tasaista jälkeä. Pingotus olisi voinut onnistua paremminkin, mutta toisaalta eipä sitä huomaa huivin ollessa kaulassa.

huivi2

Huivin raitakerrokset muodostuvat lyhennetyistä kerroksista wrap and turn -tyyliin. Ne ovat helppoja myös aloittelevan neulojan kokeiltavaksi. Muutenkin Veeran ohjeet sopivat ensimmäisiksi englanninkieliseksi neuleohjeiksi, jos arkailee vieraskielisiä ohjeita. Ainakin tämän huivin ohje oli kirjoitettu hyvin selkeästi, eikä se rönsyillyt turhia.

huivi6

Neon Beast
Malli: Neon Beast, suunnittelija Veera Välimäki
Ravelryssä: Neon Beast
Lanka: Pinkki - Austermann Step, valkoinen - Hjerte Sock 4, harmaa -
Filcolanan Arwetta Classic.
Langan menekki: 182 grammaa.
Puikot:Knit Pro 4 mm koivupyöröpuikot
Fiilis: Hyvä tuli, vaikka pingotus olisi voinut osallistua paremmin. Epäsymmetrinen huivi asettuu hauskasti kaulaan.

huivi3
 
Mutta vaikka tämä huivi ihana onkin, toivon että sen voisi pian pakata komeroon odottamaan kirpeitä syysaamuja. Ensin on ihana ja toivottavasti lämmin kesä edessä! Vähän jo suunnittelin, että voisin neuloa toisen Neon Beastin persialaispeiton jämälangoista. Toiseksi viimeinen pala on jo puikoilla!

12 kommenttia:

  1. Vau, huivilla on todellakin kokoa! Kaulalle se asettuu kuitenkin todella nätin näköisesti ja sopivan kokoisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Tämä huivi on siitäkin kiva että sen saa aseteltua kaulaan vaikka kuinka monella eri tavalla :)

      Poista
  2. Voi vitsi tästä tuli ihana. Polttelee tehdä itsekin uusi, kun oma viime syksyn Beast meni niin pieleen värien suhteen ja päätyi purkuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti käydä blogistasi penkomassa sun huivipostaus. Harmi että väritys meni silloin pieleen! Joskus väriyhdistelmät näyttävät tosi kauniilta vyyhdeillä mutta neulottuna pintana ne eivät toimikaan yhdessä. Ei muuta kuin uutta väriyhdistelmää suunnittelemaan, musta/valkoiseen tai harmaa/valkoiseen kun yhdistää lempivärinsä niin ei ainakaan voi mennä pieleen! :D

      Poista
  3. Tosi kaunis huivi, ihanat värit!

    VastaaPoista
  4. Ihastuttava huivi. Mulla on tällä hetkellä jo toinen Neon Beast puikoilla. Ihanan yksinkertaista tehdä iltaisin. Tämän huivisi väritys on upea ja sopii sinulle mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin tulen varmasti neulomaan toisen Neon Beastin, tämä huivi ainakin syntyi niin vaivattomasti.

      Poista
  5. Onpa kaunis! Mielenkiintoisen näköinen muoto ja näyttää istuvan kaulalle hienosti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...